fauni

Katso artikkeli Faunus Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi

Substantiivi

fauni (5)

1. alkujaan Faunus-jumalan poika
2. myöhemmin metsänhaltija

Ääntäminen

• IPA: /ˈfɑu̯ni/
• tavutus: fau‧ni

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	fauni	faunit
genetiivi	faunin	faunien (faunein)
partitiivi	faunia	fauneja
akkusatiivi	fauni; faunin	faunit
sisäpaikallissijat
inessiivi	faunissa	fauneissa
elatiivi	faunista	fauneista
illatiivi	fauniin	fauneihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	faunilla	fauneilla
ablatiivi	faunilta	fauneilta
allatiivi	faunille	fauneille
muut sijamuodot
essiivi	faunina	fauneina
translatiivi	fauniksi	fauneiksi
abessiivi	faunitta	fauneitta
instruktiivi	–	faunein
komitatiivi	–	fauneine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	fauni-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Aiheesta muualla

• fauni Kielitoimiston sanakirjassa