hutu

Katso artikkeli Hutut Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi

Substantiivi

hutu (1)

1. erään Burundin ja Ruandan alueella elävän kansan jäsen

   hutut ja tutsit

Ääntäminen

• IPA: /ˈhut̪u/
• tavutus: hu‧tu

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	hutu	hutut
genetiivi	hutun	hutujen
partitiivi	hutua	hutuja
akkusatiivi	hutu; hutun	hutut
sisäpaikallissijat
inessiivi	hutussa	hutuissa
elatiivi	hutusta	hutuista
illatiivi	hutuun	hutuihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	hutulla	hutuilla
ablatiivi	hutulta	hutuilta
allatiivi	hutulle	hutuille
muut sijamuodot
essiivi	hutuna	hutuina
translatiivi	hutuksi	hutuiksi
abessiivi	hututta	hutuitta
instruktiivi	–	hutuin
komitatiivi	–	hutuine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	hutu-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Aiheesta muualla

• hutu Kielitoimiston sanakirjassa

Bata

Substantiivi

hutu

1. (eläintiede) vuohi