improbatur

Suomi

Substantiivi

improbatur (6)

1. hylätty ylioppilasarvosana

Ääntäminen

• IPA: /ˈimbroˌbɑːt̪ur/
• tavutus: imp‧ro‧ba‧tur

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	improbatur	improbaturit
genetiivi	improbaturin	improbaturien improbatureiden improbatureitten
partitiivi	improbaturia	improbatureita improbatureja
akkusatiivi	improbatur; improbaturin	improbaturit
sisäpaikallissijat
inessiivi	improbaturissa	improbatureissa
elatiivi	improbaturista	improbatureista
illatiivi	improbaturiin	improbatureihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	improbaturilla	improbatureilla
ablatiivi	improbaturilta	improbatureilta
allatiivi	improbaturille	improbatureille
muut sijamuodot
essiivi	improbaturina	improbatureina
translatiivi	improbaturiksi	improbatureiksi
abessiivi	improbaturitta	improbatureitta
instruktiivi	–	improbaturein
komitatiivi	–	improbatureine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	improbaturi-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Etymologia

• latinankielen improbo 'hylkään, syytän, ' improbus, inprobus (ilkeä, paha), sanoista etuliite in- (epä-) + probō (“testata, tutkia, hyväksyä”) ja probus ('hyveellinen, kunnollinen, rehellinen')

Aiheesta muualla

• improbatur Kielitoimiston sanakirjassa

Latina

Verbi

improbātur

1. (taivutusmuoto) passiivin indikatiivin preesensin yksikön 3. persoonan muoto verbistä improbō