kaitale

Suomi

Substantiivi

kaitale (48)

1. kapea (kangas)liuska tai (-)reunus; helmus, päärme, palle

Ääntäminen

• IPA: /ˈkɑi̯t̪ɑleˣ/
• tavutus: kai‧ta‧le

Etymologia

• kaita + -le

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	kaitale	kaitaleet
genetiivi	kaitaleen	kaitaleiden kaitaleitten
partitiivi	kaitaletta	kaitaleita
akkusatiivi	kaitale; kaitaleen	kaitaleet
sisäpaikallissijat
inessiivi	kaitaleessa	kaitaleissa
elatiivi	kaitaleesta	kaitaleista
illatiivi	kaitaleeseen	kaitaleisiin kaitaleihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	kaitaleella	kaitaleilla
ablatiivi	kaitaleelta	kaitaleilta
allatiivi	kaitaleelle	kaitaleille
muut sijamuodot
essiivi	kaitaleena	kaitaleina
translatiivi	kaitaleeksi	kaitaleiksi
abessiivi	kaitaleetta	kaitaleitta
instruktiivi	–	kaitalein
komitatiivi	–	kaitaleine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	kaitalee-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	kaitalet-

Aiheesta muualla

• kaitale Kielitoimiston sanakirjassa