kankku

Suomi

Substantiivi

kankku (1-A)

1. (leikkimielinen) pakara

Ääntäminen

• IPA: /ˈkɑŋkːu/, [ˈkɑŋkːu]
• tavutus: kank‧ku

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	kankku	kankut
genetiivi	kankun	kankkujen
partitiivi	kankkua	kankkuja
akkusatiivi	kankku; kankun	kankut
sisäpaikallissijat
inessiivi	kankussa	kankuissa
elatiivi	kankusta	kankuista
illatiivi	kankkuun	kankkuihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	kankulla	kankuilla
ablatiivi	kankulta	kankuilta
allatiivi	kankulle	kankuille
muut sijamuodot
essiivi	kankkuna	kankkuina
translatiivi	kankuksi	kankuiksi
abessiivi	kankutta	kankuitta
instruktiivi	–	kankuin
komitatiivi	–	kankkuine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	-
heikko vartalo	kanku-
vahva vartalo	kankku-
konsonantti- vartalo	-

Käännökset

1. pakara

Ks. pakara

Aiheesta muualla

• kankku Kielitoimiston sanakirjassa