kantele

Katso artikkeli Kantele Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi

Substantiivi

kantele (49-J)

1. rinnakkaismuoto sanasta kannel

Ääntäminen

• IPA: /ˈkɑnt̪eleˣ/, [ˈkɑ̝n̪t̪e̞le̞]
• tavutus: kan‧te‧le

Taivutus

• Eräissä sijamuodoissa sanan taivutus on tyypin 32 tai 48 kaltainen.

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	kannel kantele	kantelet kanteleet
genetiivi	kantelen kanteleen	kannelten kantelien kanteleiden kanteleitten
partitiivi	kannelta kanteletta	kantelia kanteleita
akkusatiivi	kannel kantele; kantelen kanteleen	kantelet kanteleet
sisäpaikallissijat
inessiivi	kantelessa kanteleessa	kantelissa kanteleissa
elatiivi	kantelesta kanteleesta	kantelista kanteleista
illatiivi	kanteleen kanteleeseen	kanteliin kanteleisiin kanteleihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	kantelella kanteleella	kantelilla kanteleilla
ablatiivi	kantelelta kanteleelta	kantelilta kanteleilta
allatiivi	kantelelle kanteleelle	kantelille kanteleille
muut sijamuodot
essiivi	kantelena kanteleena (kannelna)	kantelina kanteleina
translatiivi	kanteleksi kanteleeksi	kanteliksi kanteleiksi
abessiivi	kanteletta kanteleetta	kantelitta kanteleitta
instruktiivi	–	kantelin kantelein
komitatiivi	–	kanteleine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	kantele-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	kannel-

Liittyvät sanat

Yhdyssanat

• jouhikantele
• konserttikantele
• tuulikantele
• virsikantele

Aiheesta muualla

• kantele Kielitoimiston sanakirjassa

Verbi

kantele

1. (taivutusmuoto) indikatiivin preesensin konnegaatiomuoto verbistä kannella
2. (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan muoto verbistä kannella
3. (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan konnegaatiomuoto verbistä kannella

Englanti

Substantiivi

kantele (monikko kanteles)

1. kannel

Ruotsi

Substantiivi

kantele yl. (3) (yks. määr. kantelen [luo], mon. epämäär. kanteler [luo], mon. määr. kantelerna [luo])

1. kannel

Aiheesta muualla

• kantele Svenska Akademiens ordbokissa SAOBissa (ruotsiksi)