keli

Katso artikkeli Keli Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi

Substantiivi

keli (5)

1. tien, ladun tai muun kulkuväylän säästä riippuva kulkukelpoisuus
2. (arkikieltä) sää

Ääntäminen

• IPA: /ˈkeli/, [ˈk̟e̞li]
• tavutus: ke‧li

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	keli	kelit
genetiivi	kelin	kelien (kelein)
partitiivi	keliä	kelejä
akkusatiivi	keli; kelin	kelit
sisäpaikallissijat
inessiivi	kelissä	keleissä
elatiivi	kelistä	keleistä
illatiivi	keliin	keleihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	kelillä	keleillä
ablatiivi	keliltä	keleiltä
allatiivi	kelille	keleille
muut sijamuodot
essiivi	kelinä	keleinä
translatiivi	keliksi	keleiksi
abessiivi	kelittä	keleittä
instruktiivi	–	kelein
komitatiivi	–	keleine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	keli-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Käännökset

1. tien, ladun tai muun kulkuväylän säästä riippuva kulkukelpoisuus

englanti: road conditions

ruotsi: väglag

Liittyvät sanat

Johdokset

• adjektiivit: kielellinen

Yhdyssanat

ajokeli, auroorakeli, hankikeli, hiihtokeli, jääkeli, keliolosuhteet, keliolot, kelirikko, kelivaroitus, kesäkeli, kurakeli, lehtikeli, lentokeli, loskakeli, lumikeli, nollakeli, nuoskakeli, pakkaskeli, pääkallokeli, radiokeli, rapakeli, rekikeli, sohjokeli, suksikeli, suojakeli, talvikeli, vesikeli, välikeli

Aiheesta muualla

• keli Kielitoimiston sanakirjassa

Molima

Adjektiivi

keli

1. vasen