kell

Ruotsi

Substantiivi

kell (kellĕn, ei monikkoa) m.

1. (murteellinen, vanhahtava) pistely, joka tuntuu iholla tultaessa nopeasti kylmästä lämpimään
2. (murteellinen, vanhahtava) jäätynyt puun juuristo

Ääntäminen

IPA: [ʨʰɛlː]

Etymologia

• adjektiivista kall

Huomautukset

• Sana on länsipohjan murretta, jossa maskuliini on säilynyt erillisenä sukuna.

Unkari

Verbi

kell

1. pitää, täytyä

Viro

Substantiivi

kell (k`ell; gen kella, part kella)

1. (ajanmittausväline) kello

   mis on kell? – mitä kello on?

   kell on kaks – kello on kaksi

   kell on pool neli – kello on puoli neljä

   kell on veerand seitse – kello on neljänneksen yli kuusi

   kell kuus – kello kuusi, kuudelta

   kell jääb taha – kello on jäljessä, kello jätättää

   kell on ees – kello on edellä, kello edistää

2. kello, soittokello

   kell heliseb – kello soi

   kella helistama – soittaa kelloa

Taivutus

• ÕS 2018 tyyppi 22i (k`ülm) külm

  Näytä/piilota taivutustaulukko

	yksikkö	monikko
nominatiivi	kell	kellad
genetiivi	kella	kellade
partitiivi	kella	kelli kellasid
illatiivi	kella kellasse	kelladesse kellisse
inessiivi	kellas	kellades kellis
elatiivi	kellast	kelladest kellist
allatiivi	kellale	kelladele kellile
adessiivi	kellal	kelladel kellil
ablatiivi	kellalt	kelladelt kellilt
translatiivi	kellaks	kelladeks kelliks
terminatiivi	kellani	kelladeni
essiivi	kellana	kelladena
abessiivi	kellata	kelladeta
komitatiivi	kellaga	kelladega

Liittyvät sanat

ajanmittausväline

• kellaaeg
• kellahelin
• kellamees, kellahelistaja
• käekell, seinakell, taskukell, äratuskell
• kirikukell
• liivakell

Yhdyssanat

• seinakell, taskukell, uksekell

Aiheesta muualla

• kell Eesti Keele Instituutin viro–suomi-sanakirjassa (viroksi)
• PSV, Eesti keele põhisõnavara sõnastik : kell