kerronta

Suomi

Substantiivi

kerronta (9-J)

1. kertominen, kertomuksen tapahtumien kuvailu

Ääntäminen

• IPA: /ˈkerːont̪ɑ/
• tavutus: ker‧ron‧ta

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	kerronta	kerronnat
genetiivi	kerronnan	kerrontojen (kerrontain)
partitiivi	kerrontaa	kerrontoja
akkusatiivi	kerronta; kerronnan	kerronnat
sisäpaikallissijat
inessiivi	kerronnassa	kerronnoissa
elatiivi	kerronnasta	kerronnoista
illatiivi	kerrontaan	kerrontoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	kerronnalla	kerronnoilla
ablatiivi	kerronnalta	kerronnoilta
allatiivi	kerronnalle	kerronnoille
muut sijamuodot
essiivi	kerrontana	kerrontoina
translatiivi	kerronnaksi	kerronnoiksi
abessiivi	kerronnatta	kerronnoitta
instruktiivi	–	kerronnoin
komitatiivi	–	kerrontoine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	-
heikko vartalo	kerronna-
vahva vartalo	kerronta-
konsonantti- vartalo	-

Etymologia

verbi kertoa (heikko vartalo kerro- ) + johdin -nta

Käännökset

1. kertominen

englanti: narration

Liittyvät sanat

• kertoma

Johdokset

• adjektiivit: kerronnallinen

Yhdyssanat

kerrontatyyli, tarinankerronta, taustakerronta

Aiheesta muualla

• kerronta Kielitoimiston sanakirjassa
• kerronta Tieteen termipankissa
• Artikkeli 935 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa