kirkuna

Suomi

Substantiivi

kirkuna (12)

1. kirkuminen
2. edellisestä syntyvä ääni

Ääntäminen

• IPA: /ˈkirkunɑ/
• tavutus: kir‧ku‧na

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	kirkuna	kirkunat
genetiivi	kirkunan	kirkunoiden kirkunoitten (kirkunain)
partitiivi	kirkunaa	kirkunoita
akkusatiivi	kirkuna; kirkunan	kirkunat
sisäpaikallissijat
inessiivi	kirkunassa	kirkunoissa
elatiivi	kirkunasta	kirkunoista
illatiivi	kirkunaan	kirkunoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	kirkunalla	kirkunoilla
ablatiivi	kirkunalta	kirkunoilta
allatiivi	kirkunalle	kirkunoille
muut sijamuodot
essiivi	kirkunana	kirkunoina
translatiivi	kirkunaksi	kirkunoiksi
abessiivi	kirkunatta	kirkunoitta
instruktiivi	–	kirkunoin
komitatiivi	–	kirkunoine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	kirkuna-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Etymologia

• verbi kirkua + johdin -na

Käännökset

1. kirkuminen

Ks. kirkuminen

Aiheesta muualla

• kirkuna Kielitoimiston sanakirjassa
• Artikkeli 848 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa