korsto

Suomi

Substantiivi

korsto (1)

1. (arkikieltä) isokokoinen ja roteva, olemuksekseltaan uhkaava henkilö

   varsinainen naisen korsto

   Joku korsto tuli snägärillä aukoon päätään.

Ääntäminen

• IPA: /ˈkorst̪o/
• tavutus: kors‧to

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	korsto	korstot
genetiivi	korston	korstojen
partitiivi	korstoa	korstoja
akkusatiivi	korsto; korston	korstot
sisäpaikallissijat
inessiivi	korstossa	korstoissa
elatiivi	korstosta	korstoista
illatiivi	korstoon	korstoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	korstolla	korstoilla
ablatiivi	korstolta	korstoilta
allatiivi	korstolle	korstoille
muut sijamuodot
essiivi	korstona	korstoina
translatiivi	korstoksi	korstoiksi
abessiivi	korstotta	korstoitta
instruktiivi	–	korstoin
komitatiivi	–	korstoine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	korsto-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Liittyvät sanat

Johdokset

• adjektiivit: korstomainen

Lähikäsitteet

• körmy

Yhdyssanat

• korstomies, korstonenä, korstonokka

Aiheesta muualla

• korsto Kielitoimiston sanakirjassa
• korsto Suomen murteiden sanakirjassa
• korsto Suomen etymologisessa sanakirjassa