linnoite

Suomi

Substantiivi

linnoite (48-C)

1. (sodankäynti) (varsinkin pienikokoinen, kevytrakenteinen tai tilapäiskäyttöön tarkoitettu) linnoitus

Ääntäminen

• IPA: /ˈlinːoi̯t̪e/
• tavutus: lin‧noi‧te

Etymologia

verbi linnoittaa (heikko vartalo linnoita- ) + johdin -e

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	linnoite	linnoitteet
genetiivi	linnoitteen	linnoitteiden linnoitteitten
partitiivi	linnoitetta	linnoitteita
akkusatiivi	linnoite; linnoitteen	linnoitteet
sisäpaikallissijat
inessiivi	linnoitteessa	linnoitteissa
elatiivi	linnoitteesta	linnoitteista
illatiivi	linnoitteeseen	linnoitteisiin linnoitteihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	linnoitteella	linnoitteilla
ablatiivi	linnoitteelta	linnoitteilta
allatiivi	linnoitteelle	linnoitteille
muut sijamuodot
essiivi	linnoitteena	linnoitteina
translatiivi	linnoitteeksi	linnoitteiksi
abessiivi	linnoitteetta	linnoitteitta
instruktiivi	–	linnoittein
komitatiivi	–	linnoitteine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	linnoittee-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	linnoitet-

Aiheesta muualla

• linnoite Kielitoimiston sanakirjassa