liuotin

Katso artikkeli Liuotin Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi

Substantiivi

liuotin (33-C)

1. (kemia) aine, johon toisia aineita liukenee, muodostaen liuoksen

   Tavallisimmat liuottimet ovat nesteitä tai kaasuja.

Ääntäminen

• IPA: /ˈliu̯ot̪in/
• tavutus: liu‧o‧tin

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	liuotin	liuottimet
genetiivi	liuottimen	liuottimien liuotinten
partitiivi	liuotinta	liuottimia
akkusatiivi	liuotin; liuottimen	liuottimet
sisäpaikallissijat
inessiivi	liuottimessa	liuottimissa
elatiivi	liuottimesta	liuottimista
illatiivi	liuottimeen	liuottimiin
ulkopaikallissijat
adessiivi	liuottimella	liuottimilla
ablatiivi	liuottimelta	liuottimilta
allatiivi	liuottimelle	liuottimille
muut sijamuodot
essiivi	liuottimena (liuotinna)	liuottimina
translatiivi	liuottimeksi	liuottimiksi
abessiivi	liuottimetta	liuottimitta
instruktiivi	–	liuottimin
komitatiivi	–	liuottimine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	liuottime-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	liuotin-

Etymologia

verbi liuottaa (heikko vartalo liuota- ) + johdin -in

Käännökset

1. aine, johon toisia aineita liukenee

englanti: solvent

kroatia: otapalo n.

Liittyvät sanat

• liueta
• liuottaa
• liuotus

Aiheesta muualla

• liuotin Kielitoimiston sanakirjassa
• liuotin Tieteen termipankissa

Verbi

liuotin

1. (taivutusmuoto) indikatiivin imperfektin yksikön 1. persoonan muoto verbistä liuottaa