monogrammi

Suomi

Substantiivi

monogrammi (5)

1. nimikirjainsommitelma, symboli, joka on muodostettu (nimi)kirjaimista yhdistämällä

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	monogrammi	monogrammit
genetiivi	monogrammin	monogrammien (monogrammein)
partitiivi	monogrammia	monogrammeja
akkusatiivi	monogrammi; monogrammin	monogrammit
sisäpaikallissijat
inessiivi	monogrammissa	monogrammeissa
elatiivi	monogrammista	monogrammeista
illatiivi	monogrammiin	monogrammeihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	monogrammilla	monogrammeilla
ablatiivi	monogrammilta	monogrammeilta
allatiivi	monogrammille	monogrammeille
muut sijamuodot
essiivi	monogrammina	monogrammeina
translatiivi	monogrammiksi	monogrammeiksi
abessiivi	monogrammitta	monogrammeitta
instruktiivi	–	monogrammein
komitatiivi	–	monogrammeine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	monogrammi-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Etymologia

muinaiskreikan sanasta μονο- (mono-) < μόνος (mónos) ja muinaiskreikan sanasta γράμμα (gramma), "kuva, kirjain, kirjoitus"

Aiheesta muualla

• monogrammi Kielitoimiston sanakirjassa