oletus

Suomi

Substantiivi

oletus (39)

1. väite, jonka ajatellaan olevan tosi ajattelun pohjana; muodostaa premissin

Ääntäminen

• IPA: /ˈolet̪us/
• tavutus: o‧le‧tus

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	oletus	oletukset
genetiivi	oletuksen	oletusten oletuksien
partitiivi	oletusta	oletuksia
akkusatiivi	oletus; oletuksen	oletukset
sisäpaikallissijat
inessiivi	oletuksessa	oletuksissa
elatiivi	oletuksesta	oletuksista
illatiivi	oletukseen	oletuksiin
ulkopaikallissijat
adessiivi	oletuksella	oletuksilla
ablatiivi	oletukselta	oletuksilta
allatiivi	oletukselle	oletuksille
muut sijamuodot
essiivi	oletuksena	oletuksina
translatiivi	oletukseksi	oletuksiksi
abessiivi	oletuksetta	oletuksitta
instruktiivi	–	oletuksin
komitatiivi	–	oletuksine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	oletukse-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	oletus-

Etymologia

• verbi olettaa (heikko vartalo oleta- ) + johdin -us

Käännökset

1. väite jonka ajatellaan olevan tosi ajattelun pohjana; muodostaa premissin

englanti: presumption, assumption kroatia: pretpostavka f.

turkki: varsayım

Liittyvät sanat

Yhdyssanat

oletusarvo

Aiheesta muualla

• oletus Kielitoimiston sanakirjassa
• Artikkelit 860, 1200 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa