ositus

Katso artikkeli Ositus Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi

Substantiivi

ositus (39)

1. (oikeustiede) osittamisen toteuttaminen, puolisoiden, joilla on avio-oikeus toistensa omaisuuteen, omaisuuden jakaminen
2. (matematiikka) joukon jako erillisiin osajoukkoihin

Ääntäminen

• IPA: /ˈosit̪us/
• tavutus: o‧si‧tus

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	ositus	ositukset
genetiivi	osituksen	ositusten osituksien
partitiivi	ositusta	osituksia
akkusatiivi	ositus; osituksen	ositukset
sisäpaikallissijat
inessiivi	osituksessa	osituksissa
elatiivi	osituksesta	osituksista
illatiivi	ositukseen	osituksiin
ulkopaikallissijat
adessiivi	osituksella	osituksilla
ablatiivi	ositukselta	osituksilta
allatiivi	ositukselle	osituksille
muut sijamuodot
essiivi	osituksena	osituksina
translatiivi	ositukseksi	osituksiksi
abessiivi	osituksetta	osituksitta
instruktiivi	–	osituksin
komitatiivi	–	osituksine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	ositukse-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	ositus-

Etymologia

• verbi osittaa (heikko vartalo osita- ) + johdin -us

Käännökset

1. puolisoiden, joilla on avio-oikeus toistensa omaisuuteen, omaisuuden jakaminen

espanja: separación de bienes f.

2. joukon jako osajoukkoihin

englanti: partition

Liittyvät sanat

• allokaatio
• erottelu
• halkominen
• jakaminen
• osittaa
• osittaminen
• vastike

Yhdyssanat

ositusjako osituskäyttö, osituslasku, työnositus

Aiheesta muualla

• ositus Kielitoimiston sanakirjassa
• ositus Tieteen termipankissa