outo

Suomi

Adjektiivi

outo (1-F) (komparatiivi oudompi, superlatiivi oudoin) (taivutus[luo])

1. tavallisesta poikkeava (usein kielteisellä tavalla, koska on tuntematon); epätavallinen, erikoinen, kummallinen

   Jääkaapista tuli outo haju.

   Oudosta isännöitsijästä varmasti valitetaan isännöintitoimistoon.

2. vieras, tuntematon (sellainen jota vierastetaan, koska se ei ole tuttu eikä tarkoitusta ja aikeita tiedetä)

   Polulla oli outo kulkija.

3. (matematiikka) luonnollisesta luvusta: sellainen, joka ei ole esitettävissä itseään pienempien tekijöidensä summana vaikka joitain tekijöitä jättäisikin pois, mutta joka on silti suurempi kuin mainittu lukua pienempien tekijöiden summa

   Outo luku on luku, joka on runsas muttei puolitäydellinen.

Ääntäminen

• IPA: /ˈou̯t̪o/
• tavutus: ou‧to

Käännökset

1. tavallisesta poikkeava; epätavallinen, erikoinen; tuntematon

englanti: weird, strange, out there (AmE: länsiosa), odd, unknown espanja: extraño, raro hollanti: vreemd, raar

italia: strano ranska: bizarre, étrange serbia: čudan

Liittyvät sanat

• omituinen

Johdokset

• adverbit: oudokseltaan, oudosti
• substantiivit: outous, outolainen
• verbit: oudoksua, oudoksuttaa, oudostella, oudostuttaa, outoilla

Yhdyssanat

• outolintu
• uppo-outo

Aiheesta muualla

• outo Kielitoimiston sanakirjassa
• outo Suomen etymologisessa sanakirjassa
• Artikkelit 402, 691, 1147, 1148 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa