piilo

Suomi

Substantiivi

piilo (1)

1. paikka, johon piiloudutaan tai piilotetaan jotakin, eikä muiden ole tarkoitus löytää

   Olimme piilosilla ja pysyttelimme piilossa niin kauan, että etsijät kyllästyivät.

Ääntäminen

• IPA: /ˈpiːlo/
• tavutus: pii‧lo

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	piilo	piilot
genetiivi	piilon	piilojen
partitiivi	piiloa	piiloja
akkusatiivi	piilo; piilon	piilot
sisäpaikallissijat
inessiivi	piilossa	piiloissa
elatiivi	piilosta	piiloista
illatiivi	piiloon	piiloihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	piilolla	piiloilla
ablatiivi	piilolta	piiloilta
allatiivi	piilolle	piiloille
muut sijamuodot
essiivi	piilona	piiloina
translatiivi	piiloksi	piiloiksi
abessiivi	piilotta	piiloitta
instruktiivi	–	piiloin
komitatiivi	–	piiloine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	piilo-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Etymologia

• verbi piillä (vokaalivartalo piile- ) + johdin -o

Käännökset

1. paikka, johon piiloudutaan tai piilotetaan jotakin, eikä muiden ole tarkoitus löytää

englanti: hiding place inarinsaame: čiähá ranska: cachette f.

saksa: Versteck n. venäjä: тайник

Liittyvät sanat

• piileskellä

Johdokset

• substantiivit: piilokas
• verbit: piilottaa, piiloutua, piilotella

Yhdyssanat

karttupiilo, kuurupiilo, nakkipiilo, piilofarmari, piilohomo, piilokamera, piilokarsastus, piilokives, piilokonttori, piilokuva, piilokärki, piilolinssi, piilomainonta, piilopaikka, piilopirtti, piilopisto, piilorasva, piilosarana, piiloseksi, piilosilmukka, piilosokkeli, piilotajunta, piiloviesti

Aiheesta muualla

• piilo Kielitoimiston sanakirjassa