pulkka

Katso artikkeli Pulkka Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi

Substantiivi

pulkka (10-A)

1. lumessa vedettävä tai mäenlaskussa käytettävä tasapohjainen ahkio

Ääntäminen

• IPA: /ˈpulkːɑ/
• tavutus: pulk‧ka

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	pulkka	pulkat
genetiivi	pulkan	pulkkien (pulkkain)
partitiivi	pulkkaa	pulkkia
akkusatiivi	pulkka; pulkan	pulkat
sisäpaikallissijat
inessiivi	pulkassa	pulkissa
elatiivi	pulkasta	pulkista
illatiivi	pulkkaan	pulkkiin
ulkopaikallissijat
adessiivi	pulkalla	pulkilla
ablatiivi	pulkalta	pulkilta
allatiivi	pulkalle	pulkille
muut sijamuodot
essiivi	pulkkana	pulkkina
translatiivi	pulkaksi	pulkiksi
abessiivi	pulkatta	pulkitta
instruktiivi	–	pulkin
komitatiivi	–	pulkkine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	-
heikko vartalo	pulka-
vahva vartalo	pulkka-
konsonantti- vartalo	-

Käännökset

1. vedettävä tasapohjainen ahkio t. mäenlaskun väline

englanti: sled, toboggan latgalli: ragavenis f. (monikollinen) ranska: luge f.

ruotsi: pulka venäjä: керёжа f., пулка; сани-ледянка, детские санки viro: (laste) kelk

Liittyvät sanat

• kelkka
• ahkio

Yhdyssanat

• pulkannaru
• pulkkamäki

Substantiivi

pulkka (10-A)

1. (murteellinen) puukapula, erit. sellainen johon merkittiin vuolemalla muistiinpanoja tehdystä työstä

Käännökset

1. puukapula johon vuoltiin merkintöjä

englanti: tally stick

venäjä: бирка

Liittyvät sanat

Synonyymit

• pulikka
• pirkka
• pykäläpuu

Idiomit

• päivä pulkassa
  1. päivän työt tehtyinä; työpäivä suoritettuna

Aiheesta muualla

• pulkka Kielitoimiston sanakirjassa
• Artikkeli 4140 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa