punk

Suomi

Katso artikkeli Punk Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Substantiivi

punk (5)

1. 1970-luvulla syntynyt nuoriso- tai vastakulttuuri, johon on usein yhdistetty anarkistisesti sävyttynyt arvomaailma ja elämäntapa
2. punk-liikkeeseen liittyvä usein kantaaottava, aggressiivinen ja viimeistelemätön rockmusiikin tyylilaji

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	punk	punkit
genetiivi	punkin	punkien (punkein)
partitiivi	punkia	punkeja
akkusatiivi	punk; punkin	punkit
sisäpaikallissijat
inessiivi	punkissa	punkeissa
elatiivi	punkista	punkeista
illatiivi	punkiin	punkeihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	punkilla	punkeilla
ablatiivi	punkilta	punkeilta
allatiivi	punkille	punkeille
muut sijamuodot
essiivi	punkina	punkeina
translatiivi	punkiksi	punkeiksi
abessiivi	punkitta	punkeitta
instruktiivi	–	punkein
komitatiivi	–	punkeine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	punki-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Liittyvät sanat

• punkkari

Yhdyssanat

punkmusiikki

Aiheesta muualla

• punk Kielitoimiston sanakirjassa

Englanti

Substantiivi

punk

1. (amerikanenglantia, halventava) retku, renttu, hulttio; roisto

   What are you looking at, punk?

   Stay away from that punk. He's no good.

2. (amerikanenglantia, vankilaslangia) alistuva, seksuaalisesti tai muuten riistetty vanki
3. (nuorisokulttuuri) punk, punk-rock; punkkari

   Punk's not dead!

   punks, mods and teds

Espanja

Substantiivi

punk m./f. (monikko punks)

1. punkkari

Substantiivi

punk m. (ei monikkoa)

1. punk (musiikki)

Aiheesta muualla

• punk Real Academia Españolan sanakirjassa (espanjaksi)