riento

Suomi

Substantiivi

riento (1-J)

1. rientäminen
2. useimmiten monikossa: puuhat, touhut

   Tampereen seudun henkiset riennot

Ääntäminen

• IPA: /ˈrie̯nt̪o/
• tavutus: rien‧to

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	riento	riennot
genetiivi	riennon	rientojen
partitiivi	rientoa	rientoja
akkusatiivi	riento; riennon	riennot
sisäpaikallissijat
inessiivi	riennossa	riennoissa
elatiivi	riennosta	riennoista
illatiivi	rientoon	rientoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	riennolla	riennoilla
ablatiivi	riennolta	riennoilta
allatiivi	riennolle	riennoille
muut sijamuodot
essiivi	rientona	rientoina
translatiivi	riennoksi	riennoiksi
abessiivi	riennotta	riennoitta
instruktiivi	–	riennoin
komitatiivi	–	rientoine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	-
heikko vartalo	rienno-
vahva vartalo	riento-
konsonantti- vartalo	-

Etymologia

• verbi rientää + johdin -o

Aiheesta muualla

• riento Kielitoimiston sanakirjassa