riimi

Katso artikkeli Riimi Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi

Substantiivi

riimi (5)

1. runon loppusointu

Ääntäminen

• IPA: /ˈriːmi/
• tavutus: rii‧mi

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	riimi	riimit
genetiivi	riimin	riimien (riimein)
partitiivi	riimiä	riimejä
akkusatiivi	riimi; riimin	riimit
sisäpaikallissijat
inessiivi	riimissä	riimeissä
elatiivi	riimistä	riimeistä
illatiivi	riimiin	riimeihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	riimillä	riimeillä
ablatiivi	riimiltä	riimeiltä
allatiivi	riimille	riimeille
muut sijamuodot
essiivi	riiminä	riimeinä
translatiivi	riimiksi	riimeiksi
abessiivi	riimittä	riimeittä
instruktiivi	–	riimein
komitatiivi	–	riimeine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	riimi-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Käännökset

1. runon loppusointu

englanti: rhyme espanja: rima f. ranska: rime f. ruotsi: rim

saksa: Reim m. tšekki: rým m. venäjä: рифма

Liittyvät sanat

Johdokset

• adjektiivit: riimillinen, riimitön
• verbit: riimitellä, riimittää, rimmata

Yhdyssanat

riimihärkä, riimikronikka, riimiliha, riimiruno, riimisana, riimisuolaus

Aiheesta muualla

• riimi Kielitoimiston sanakirjassa