rippi

Katso artikkeli Rippi Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi

Substantiivi

rippi (5-B)

1. (uskonto) syntien tunnustus papille, katumus ja synninpäästö kristillisissä kirkoissa

Ääntäminen

• IPA: /ˈripːi/, [ˈripːi]
• tavutus: rip‧pi

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	rippi	ripit
genetiivi	ripin	rippien (rippein)
partitiivi	rippiä	rippejä
akkusatiivi	rippi; ripin	ripit
sisäpaikallissijat
inessiivi	ripissä	ripeissä
elatiivi	ripistä	ripeistä
illatiivi	rippiin	rippeihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	ripillä	ripeillä
ablatiivi	ripiltä	ripeiltä
allatiivi	ripille	ripeille
muut sijamuodot
essiivi	rippinä	rippeinä
translatiivi	ripiksi	ripeiksi
abessiivi	ripittä	ripeittä
instruktiivi	–	ripein
komitatiivi	–	rippeine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	-
heikko vartalo	ripi-
vahva vartalo	rippi-
konsonantti- vartalo	-

Käännökset

1. syntien tunnustus papille, katumus ja synninpäästö kristillisissä kirkoissa

englanti: confession latina: scripta ranska: confession f.

ruotsi: skrift turkki: günah çıkarma

Liittyvät sanat

• konfirmaatio
• ripittää, ripittäytyä

Johdokset

• verbit: ripittää

Yhdyssanat

ripillepääsy, rippi-isä, rippijuhla, rippikehotus, rippikoulu, rippikuva, rippilapsi, rippileiri, rippipappi, rippipuhe, rippipuku, rippisaarna, rippisalaisuus, rippituoli

Aiheesta muualla

• rippi Kielitoimiston sanakirjassa