roikale

Suomi

Substantiivi

roikale (48)

1. (puhekieltä) pitkä olento
2. (puhekieltä) vastenmielinen ihminen

Ääntäminen

• IPA: /ˈroi̯kɑleˣ/
• tavutus: roi‧ka‧le

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	roikale	roikaleet
genetiivi	roikaleen	roikaleiden roikaleitten
partitiivi	roikaletta	roikaleita
akkusatiivi	roikale; roikaleen	roikaleet
sisäpaikallissijat
inessiivi	roikaleessa	roikaleissa
elatiivi	roikaleesta	roikaleista
illatiivi	roikaleeseen	roikaleisiin roikaleihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	roikaleella	roikaleilla
ablatiivi	roikaleelta	roikaleilta
allatiivi	roikaleelle	roikaleille
muut sijamuodot
essiivi	roikaleena	roikaleina
translatiivi	roikaleeksi	roikaleiksi
abessiivi	roikaleetta	roikaleitta
instruktiivi	–	roikalein
komitatiivi	–	roikaleine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	roikalee-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	roikalet-