ryhti

Katso artikkeli Ryhti Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi

Substantiivi

ryhti (5-F)

1. tapa, kuinka ihminen (tai asia) kannattelee itsensä

Ääntäminen

• IPA: /ˈryht̪i/, [ˈrʷyçt̪ːi]
• tavutus: ryh‧ti

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	ryhti	ryhdit
genetiivi	ryhdin	ryhtien (ryhtein)
partitiivi	ryhtiä	ryhtejä
akkusatiivi	ryhti; ryhdin	ryhdit
sisäpaikallissijat
inessiivi	ryhdissä	ryhdeissä
elatiivi	ryhdistä	ryhdeistä
illatiivi	ryhtiin	ryhteihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	ryhdillä	ryhdeillä
ablatiivi	ryhdiltä	ryhdeiltä
allatiivi	ryhdille	ryhdeille
muut sijamuodot
essiivi	ryhtinä	ryhteinä
translatiivi	ryhdiksi	ryhdeiksi
abessiivi	ryhdittä	ryhdeittä
instruktiivi	–	ryhdein
komitatiivi	–	ryhteine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	-
heikko vartalo	ryhdi-
vahva vartalo	ryhti-
konsonantti- vartalo	-

Etymologia

ruotsin sanasta rykt

Liittyvät sanat

• habitus

Johdokset

• adjektiivit: ryhdikäs, ryhditön
• verbit: ryhdistyä, ryhdistäytyä, ryhdistää

Yhdyssanat

ryhtiliike, ryhtivika, ryhtivirhe

Aiheesta muualla

• ryhti Kielitoimiston sanakirjassa