saastute

Suomi

Substantiivi

saastute (48-C)

1. saastuttava aine; saaste

Ääntäminen

• IPA: /ˈsɑːst̪ut̪eˣ/
• tavutus: saas‧tu‧te

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	saastute	saastutteet
genetiivi	saastutteen	saastutteiden saastutteitten
partitiivi	saastutetta	saastutteita
akkusatiivi	saastute; saastutteen	saastutteet
sisäpaikallissijat
inessiivi	saastutteessa	saastutteissa
elatiivi	saastutteesta	saastutteista
illatiivi	saastutteeseen	saastutteisiin saastutteihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	saastutteella	saastutteilla
ablatiivi	saastutteelta	saastutteilta
allatiivi	saastutteelle	saastutteille
muut sijamuodot
essiivi	saastutteena	saastutteina
translatiivi	saastutteeksi	saastutteiksi
abessiivi	saastutteetta	saastutteitta
instruktiivi	–	saastuttein
komitatiivi	–	saastutteine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	saastuttee-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	saastutet-

Etymologia

verbi saastuttaa (heikko vartalo saastuta- ) + johdin -e

Aiheesta muualla

• saastute Kielitoimiston sanakirjassa