soinnutus

Katso artikkeli Soinnutus Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi

Substantiivi

soinnutus (39)

1. soinnuttaminen

Ääntäminen

• IPA: /ˈsoi̯nːut̪us/
• tavutus: soin‧nu‧tus

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	soinnutus	soinnutukset
genetiivi	soinnutuksen	soinnutusten soinnutuksien
partitiivi	soinnutusta	soinnutuksia
akkusatiivi	soinnutus; soinnutuksen	soinnutukset
sisäpaikallissijat
inessiivi	soinnutuksessa	soinnutuksissa
elatiivi	soinnutuksesta	soinnutuksista
illatiivi	soinnutukseen	soinnutuksiin
ulkopaikallissijat
adessiivi	soinnutuksella	soinnutuksilla
ablatiivi	soinnutukselta	soinnutuksilta
allatiivi	soinnutukselle	soinnutuksille
muut sijamuodot
essiivi	soinnutuksena	soinnutuksina
translatiivi	soinnutukseksi	soinnutuksiksi
abessiivi	soinnutuksetta	soinnutuksitta
instruktiivi	–	soinnutuksin
komitatiivi	–	soinnutuksine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	soinnutukse-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	soinnutus-

Etymologia

verbi soinnuttaa (heikko vartalo soinnuta- ) + johdin -us

Käännökset

1. soinnuttaminen

Tälle sanan merkitykselle ei valitettavasti vielä ole lisätty käännöksiä, mutta voit halutessasi lisätä ne. Huomaa, että voit lisätä vieraskielisiä käännöksiä vain suomenkielisille sanoille. Etsi käännöksiä: tänne viittaavat sivut, englanninkielinen Wikisanakirja.

Aiheesta muualla

• soinnutus Kielitoimiston sanakirjassa