solttu

Suomi

Substantiivi

solttu (1-C)

1. (arkikieltä) sotilas
2. (arkikieltä) yksi korttipakan pelikorteista: sotamies, J

Ääntäminen

• IPA: /ˈsolt̪ːu/
• tavutus: solt‧tu

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	solttu	soltut
genetiivi	soltun	solttujen
partitiivi	solttua	solttuja
akkusatiivi	solttu; soltun	soltut
sisäpaikallissijat
inessiivi	soltussa	soltuissa
elatiivi	soltusta	soltuista
illatiivi	solttuun	solttuihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	soltulla	soltuilla
ablatiivi	soltulta	soltuilta
allatiivi	soltulle	soltuille
muut sijamuodot
essiivi	solttuna	solttuina
translatiivi	soltuksi	soltuiksi
abessiivi	soltutta	soltuitta
instruktiivi	–	soltuin
komitatiivi	–	solttuine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	-
heikko vartalo	soltu-
vahva vartalo	solttu-
konsonantti- vartalo	-

Liittyvät sanat

Yhdyssanat

• solttupoika

Aiheesta muualla

• solttu Kielitoimiston sanakirjassa
• Artikkelit 448, 450 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa