sovinto

Suomi

Substantiivi

sovinto (1-J)

1. sopu, yhteinen näkemys osapuolten välillä; tehty sopimus

Ääntäminen

• IPA: /ˈsoʋint̪o/
• tavutus: so‧vin‧to

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	sovinto	sovinnot
genetiivi	sovinnon	sovintojen
partitiivi	sovintoa	sovintoja
akkusatiivi	sovinto; sovinnon	sovinnot
sisäpaikallissijat
inessiivi	sovinnossa	sovinnoissa
elatiivi	sovinnosta	sovinnoista
illatiivi	sovintoon	sovintoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	sovinnolla	sovinnoilla
ablatiivi	sovinnolta	sovinnoilta
allatiivi	sovinnolle	sovinnoille
muut sijamuodot
essiivi	sovintona	sovintoina
translatiivi	sovinnoksi	sovinnoiksi
abessiivi	sovinnotta	sovinnoitta
instruktiivi	–	sovinnoin
komitatiivi	–	sovintoine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	-
heikko vartalo	sovinno-
vahva vartalo	sovinto-
konsonantti- vartalo	-

Etymologia

verbi sopia (heikko vartalo sovi- ) + johdin -nto

Käännökset

1. sopu, yhteinen näkemys osapuolten välillä; tehty sopimus

ranska: réconcialiation f., harmonie f. ruotsi: uppgörelse; förening

saksa: Versöhnung f., Einigung f.

Liittyvät sanat

• myönnytys

Johdokset

• adjektiivit: sovinnollinen

Yhdyssanat

sovinnonteko, sovintoesitys, sovintokuolema, sovintomenettely, sovintoneuvottelu, sovinto-oikeus, sovintopolitiikka, sovintoteitse, sovintoveri

Aiheesta muualla

• sovinto Kielitoimiston sanakirjassa