syyte

Katso artikkeli Syyte Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi

Substantiivi

syyte (48)

1. tuomioistuimessa tai muun vastaavan viranomaisen luona tehty vaatimus tietyn henkilön tuomitsemisesta tietystä teosta (rikoksesta) laissa säädettyyn rangaistukseen

Ääntäminen

• IPA: /ˈsyːt̪eˣ/
• tavutus: syy‧te

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	syyte	syytteet
genetiivi	syytteen	syytteiden syytteitten
partitiivi	syytettä	syytteitä
akkusatiivi	syyte; syytteen	syytteet
sisäpaikallissijat
inessiivi	syytteessä	syytteissä
elatiivi	syytteestä	syytteistä
illatiivi	syytteeseen	syytteisiin syytteihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	syytteellä	syytteillä
ablatiivi	syytteeltä	syytteiltä
allatiivi	syytteelle	syytteille
muut sijamuodot
essiivi	syytteenä	syytteinä
translatiivi	syytteeksi	syytteiksi
abessiivi	syytteettä	syytteittä
instruktiivi	–	syyttein
komitatiivi	–	syytteine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	syyttee-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	syytet-

Etymologia

• verbi syyttää (heikko vartalo syytä- ) + johdin -e

Liittyvät sanat

• syytös

Yhdyssanat

rikossyyte, syyteaineisto, syyteharkinta, syytekirjelmä, syyteoikeus, syyteperuste, syytevaatimus, syytevalta, syytteeseenpano

Aiheesta muualla

• syyte Kielitoimiston sanakirjassa
• syyte Tieteen termipankissa
• syyte Suomen etymologisessa sanakirjassa