unioni

Suomi

Substantiivi

unioni (6)

1. yhteenliittymä
2. (matematiikka) kahden joukon alkioiden kokonaisuus, yhdiste

Ääntäminen

• IPA: /ˈuniˌoni/
• tavutus: u‧ni‧o‧ni

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	unioni	unionit
genetiivi	unionin	unionien unioneiden unioneitten
partitiivi	unionia	unioneita unioneja
akkusatiivi	unioni; unionin	unionit
sisäpaikallissijat
inessiivi	unionissa	unioneissa
elatiivi	unionista	unioneista
illatiivi	unioniin	unioneihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	unionilla	unioneilla
ablatiivi	unionilta	unioneilta
allatiivi	unionille	unioneille
muut sijamuodot
essiivi	unionina	unioneina
translatiivi	unioniksi	unioneiksi
abessiivi	unionitta	unioneitta
instruktiivi	–	unionein
komitatiivi	–	unioneine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	unioni-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Liittyvät sanat

Yhdyssanat

personaaliunioni, reaaliunioni, tulliunioni

Aiheesta muualla

• unioni Kielitoimiston sanakirjassa
• Kysymyksiä ja vastauksia sanojen alkuperästä: Unioni. Kotimaisten kielten keskus