viritin

Suomi

Substantiivi

viritin (33-C)

1. radion osa, jolla vastaanotin säädetään ottamaan vastaan signaalia tietyllä aallonpituudella

   Uusissa digibokseissa voi olla kaksi viritintä.

Ääntäminen

• IPA: /ˈʋirit̪in/
• tavutus: vi‧ri‧tin

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	viritin	virittimet
genetiivi	virittimen	virittimien viritinten
partitiivi	viritintä	virittimiä
akkusatiivi	viritin; virittimen	virittimet
sisäpaikallissijat
inessiivi	virittimessä	virittimissä
elatiivi	virittimestä	virittimistä
illatiivi	virittimeen	virittimiin
ulkopaikallissijat
adessiivi	virittimellä	virittimillä
ablatiivi	virittimeltä	virittimiltä
allatiivi	virittimelle	virittimille
muut sijamuodot
essiivi	virittimenä (viritinnä)	virittiminä
translatiivi	virittimeksi	virittimiksi
abessiivi	virittimettä	virittimittä
instruktiivi	–	virittimin
komitatiivi	–	virittimine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	virittime-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	viritin-

Etymologia

• verbi virittää (heikko vartalo viritä- ) + johdin -in

Liittyvät sanat

Yhdyssanat

• viritin-vahvistin

Aiheesta muualla

• viritin Kielitoimiston sanakirjassa

Substantiivi

viritin

1. (taivutusmuoto) yksikön 1. persoonan imperfekti verbistä virittää