From Wikipedia, the free encyclopedia
Jouni Veli Kesti (21. syyskuuta 1946 Oulu – 21. huhtikuuta 2015 Oulu[1]) oli suomalainen kuvataiteilija, säveltäjä, rumpali, kirjailija ja poleemikko.[2] Musiikillisen koulutuksensa Kesti hankki Oulun konservatoriossa opiskelemalla puoli vuotta lyömäsoitinten soittamista 1960-luvulla, minkä lisäksi hän toimi tanssi- ja jazzrumpalina monissa orkestereissa 1960- ja 1970-luvuilla.[2] Kuvataidetta Kesti opiskeli Juhani Hakalahden yksityisoppilaana vuosina 1980–1984.[3]
Jouni Kesti | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 21. syyskuuta 1946 Oulu |
Kuollut | 21. huhtikuuta 2015 (68 vuotta) Oulu |
Kansalaisuus | Suomi |
Taiteilija | |
Ala | kuvataiteilija, säveltäjä, rumpali, kirjailija, poleemikko |
Kesti debytoi kuvataiteilijana vuonna 1983. Hän on Suomen Taidemaalariliiton ja Suomen Säveltäjät ry:n jäsen. Hänen teoksiaan löytyy muun muassa Helsingin kaupungin taidemuseon, Oulun taidemuseon, Wäinö Aaltosen museon, Turun kaupungin, Rovaniemen taidemuseon, Kuusamon kaupungin ja Sanomalehti Kalevan kokoelmista.[2][3]
Kestin musiikkia on kuultu esimerkiksi Avanti! -orkesterin konserteissa ja hän on säveltänyt Suomen Kansallisoopperaan Jorma Uotisen pyynnöstä baletin Petroolitaivas.[2]
Oulun taidemuseon entinen johtaja Ullamaria Pallasmaa on kuvannut Kestiä ”yltiöyksilölliseksi” taiteilijaksi, joka ”ei mahdu mihinkään asialliseen lokeroon”.[4]
Kuvataiteilijan ja säveltäjän töidensä ohella Kesti kirjoitti myös kolumneja, pakinoita ja kritiikkejä muun muassa Taide-lehteen ja Oulu-lehteen. Hänen kirjansa Musameduusan Sepalus-akatemia ilmestyi Liken kustantamana vuonna 2002.
Kesti työskenteli Oulun Pikisaaressa.[2] Hän sai valtion taiteilijaeläkkeen vuonna 2008.[5]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.