suomalainen kirjailija From Wikipedia, the free encyclopedia
Jukka Koskelainen (s. 1961) on suomalainen kirjailija ja suomentaja. Hän on julkaissut romaanin, viisi runokokoelmaa ja viisi esseeteosta.[1]
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Koskelaisen viimeisimmät teokset ovat runokokoelma Talvimatka Jenaan (2021) ja esseeteos Viisi matkaa Saksan sieluun (2023). Rakas rappio käsittelee rappion ideaa kulttuurihistorian ja nykyajan kannalta. Koskelaisen mukaan rappion idea saa moninaisia esiintymismuotoja, ja sitä on vaikea välttää. Kautta historian on ollut tyypillistä ajatella, että elämme juuri nyt kulttuurisen rappeutumisen vaihetta. Tätä ajatusta ovat käyttäneet hyväkseen myös populistiset liikkeet ja fasistit, jotka väittivät edustavansa samaan aikaan suurta uudistusta ja paluuta kadonneisiin arvoihin. Vaikka kirja käsitteleekin rappion ideaa melko kriittisesti, Koskelaisen mukaan sillä on myös hyviä vaikutuksia, koska se saa vaatimaan yhteiskunnallisia parannuksia.
Koskelainen on suomentanut Paul Celanin, Octavio Pazin (yhdessä Jyrki Kiiskisen kanssa), Durs Grünbeinin ja Georg Traklin runoja. Yhdessä Tarja Roinilan kanssa hän on julkaissut Latinalaisen Amerikan runouden antologian Aavistuksia rituaalipuvussa (2000) ja Espanjan nykyrunouden antologian Katu kadulta taivaaseen (2008).
Koskelainen toimi Nuoren Voiman Liiton toiminnanjohtajana ja Nuori Voima -lehden toisena päätoimittajana vuosina 1991–1994. Hän kirjoittaa myös kritiikkiä Helsingin Sanomiin.
Koskelainen valittiin yhdeksi vuoden ajattelijaksi marraskuussa 2012 järjestetyllä Ajattelun viikko -teemaviikolla.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.