Kannus (kaupunki)

Esihistoria ja asutuksen syntyminen

Kannuksen seudulla on tehty kivikautisia löytöjä. Vanhimmat kivikautiset löydöt sijoittuvat Suomusjärven kulttuurin aikoihin. Kampakeraamisen kulttuurin aikainen asuinpaikka on löydetty Ylikannuksen kylän Polvikoskelta. Kampakeraamisen kulttuurin lopulla Lestijoen laakso vaikuttaa menettäneen asutuksensa, koska sieltä tunnetaan kovin niukasti kivikauden päättymisvaiheen löytöjä. Syynä alueen autioitumiseen on saattanut olla seudun muuttuminen rannan siirtymisen takia epäsuotuisaksi meripyynnin harjoittamiselle. Varmoja pronssikautisia löytöjä ei tunneta Lestijoen alueelta.^[9]

Näyttäisi siltä, että alue on menettänyt vakituisen asumuksen rautakauden jälkeen ja muuttunut eräalueeksi, missä liikkuivat vain saamelaiset ja heidän verottajansa. Vähitellen erämaille asettui satakuntalaisia ja kainulaisia eli pirkkalaisia erämiehiä, joiden nautintomaihin Keski-Pohjanmaan maat kuuluivat.^[9]

Osa Lohtajaa

Kannus kuului 1400-luvun alussa Suur-Pedersören alueeseen. Myöhemmin se liitettiin osaksi Suur-Lohtajaa. Myöhäiskeskiajalla Kannus kasvoi Suur-Lohtajan suurimmaksi kyläkunnaksi, jonka kolmisenkymmentä taloa sijaitsi hajallaan Kannusjoen eli nykyisen Lestijoen rannoilla jokisuulta Toholammille asti. Mahdollisesti vierasta kansallisuutta edusti Kannuskylän asukkaista 1540-luvulla Juho Holsti eli Alli, jonka omistamaa taloa on vaikea samaistaa minkään myöhemmän talon kanssa. Holstin lähinaapureinaan Lestijoen suulla asuivat jo 1540-luvulla veljekset Olli ja Lauri Pietarinpojat, joiden omistamia taloja sanottiin myöhemmin Puolakoiksi (kirjoitettiin sekä Puolacka että Pålack).

Ylikannuksessa eli nykyisen Kannuksen pitäjän alueella asui keskiajan lopulla kymmenkunta perhekuntaa. Kun Ala- ja Ylikannus vuoden 1560 tienoilla ensi kerran merkittiin eri kyliksi, oli kummassakin 19 taloa. Myös Mutkalammen asutus laskettiin 1500-luvulla Alakannukseen. Mutkalampi erotettiin 1600-luvun alussa omaksi kyläkunnaksi, mutta sen säilyminen näinkin kauan Alakannuksen yhteydessä osoittaa, mistä päin sen asuttaminen oli pääasiallisesti tapahtunut. Vasta 1620-luvulta ruvettiin verokirjoihin säännöllisesti merkitsemään omaksi kyläksi Kannus erotukseksi Alakannuksesta, joka taas 1640-luvulla sai nimen Hillilä. Lestijokilaaksossa asutustoiminta oli pysähdyksissä 1600-luvun alussa Ylikannusta myöten. Vuonna 1608 Kannuskylässä, Hillilässä, Välikannuksessa ja Ylikannuksessa oli yhteensä 51 taloa ja 1690 vain yhtä enemmän eli 52 taloa.^[9]

1600-luvulla raudanvalmistus nousi tärkeäksi sivutuloksi kannuslaisille talonpojille. Valtiovaltakin kiinnitti Lestijokilaakson rautamultaan huomiota ja antoi vuonna 1642 privilegiot rautaruukin perustamiseksi alueelle. Lestijokilaakson raudanvalmistaminen ei kuitenkaan saanut noista privilegioista alkuaan. Sen sijaan näyttää siltä, että erityisesti Kokkolan perustamien vaikutti seudun raudanvalmistuksen virkistymiseen. Talonpojat valmistivat ankkureita ja muita suurempia taontatöitä vesivoimalla käyvien väkivasaroiden avulla, jotka olivat yksityisiä tai useampien talojen yhteisiä.^[9] Tervantuotanto on myös ollut hyvin tärkeä seudun talonpojille.^[9]

Kannuksen ensimmäinen kirkko lienee valmistunut vuonna 1674, ja se oli käytössä lähes yhdeksän vuosikymmentä. Pari sukupolvea myöhemmin olevasta riitajutusta käy selville, että kirkon kellotapulin ja kirkkotarhan rakennusmestarina oli ollut oman kylän Lauri Erkinpoika Sämpilä. Hän ei ollut saanut työstään muuta palkkaa kuin kolme ilmaista hautapaikkaa itselleen ja perillisilleen. Itse kirkosta ei liene säilynyt muita tietoja kuin, että siinä oli 46 ikkunaa, joista 34 myytiin huutokaupassa seurakuntalaisille.^[9] Keväällä 1761 kyläläiset päättivät rakentaa uuden kirkon ja vanhan kirkon tarpeisto varattiin uuden kirkon tarpeisiin. Uuden kirkon rakentaminen laitettiin alulle 11. tammikuuta 1790 ja rakennusmestariksi päätettiin valita Matti Honka. Honka rakensi kirkkoa 64 päivää, ensin 29 päivää keväällä 1761 ja sitten syksyllä 35 päivää. Palkakseen Honka sai viisi kuparitalaria päivältä eli yhteensä 320 talaria.^[9]

Vaikka suuret nälkävuodet epäilemättä vähensivät Kannuksen väkilukua 1600-luvun lopulla huomattavasti, useimmat autioiksi jääneistä taloista saatiin yllättävän pian uudelleen asutuiksi 1700-luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana. 1700-luvulla varallisuus ei tietenkään isovihan aikana riippunut talollisten omasta toimeliaisuudesta ja sitkeydestä, vaan pikemminkin siitä, miten talot sattuivat vihollisten ryöstöretkillä säästymään ja siis myös siitä, kuinka syrjässä ne sijaitsivat. Vain tällä tavalla on ymmärrettävissä, miksi veronmaksukykyisiä taloja oli eniten Ylikannuksessa. Kun rauha vihdoin solmittiin vuonna 1721 seitsemän vuotta kestäneen venäläisvallan jälkeen, edessä oli valtava jälleenrakennustyö. Pohjanmaan maaherra Reinhold Wilhelm von Essen teki jo alkuvuodesta 1722 matkan lääninsä pohjoisosiin yrittäen päästä selville pahimmista epäkohdista. Tärkeimpiä jälleenrakennuksen tehtävänä pidettiin autiotilojen nopeaa asuttamista. Pahimpana esteenä maaherra Von Essen piti sodasta aiheutunutta miespulaa ja monia perättäisiä katovuosia. Tästä johtui, ettei talojen viljelykseen ottoa voitu suorittaa käden käänteessä, vaan se vaati useita vuosikymmeniä aikaa. Tavallista paremmin oli isovihan hävityksiltä säästynyt syrjässä sijaitseva Mutkalampi.^[9]
Kun Kannuksen vanhat autiotilat alkoivat samaan aikaan olla viimeisiä myöten asutut, pääsi halkominen pitkästä aikaa uudelleen jatkumaan. Suur-Lohtajalla uusi asutuskausi alkoi selvästi 1750-luvulla. Ilmeisesti maaherra Gustaf Abraham Piperin myötämielinen suhtautuminen teki vuonna 1752 määräyksestä huolimatta mahdolliseksi uusien tulijoiden perustamisen. Kylän taloluku oli 1725–1810 aikana kasvanut halkomisen tietä lähes kaksinkertaistunut, joka vuosikymmenen aikana 1750-luvulta lähtien.^[9]

Kannuksen kylän väkiluku kasvoi 1800-luvun alussa voimakkaasti. Vuonna 1810 kylässä oli 1 766 asukasta ja 1840 jopa 2 825. Tämän jälkeen asukasluvun kasvu rauhoittui ja vuonna 1890 kunnassa oli 3 796 asukasta. Kannuksessa tehtiin 1870-luvulla rajajärjestelyitä, kun Mutkalamminkylästä siirrettiin Himangan Himankakylään Ainalin ja Ojan talot. Aikaisemmin 1860-luvulla oli siirretty Kannuskylä ja Hillilän kylä Himankaan.^[10] Kannuksen toinen kirkko ehti olla tehtävässään hieman yli viisi vuosikymmentä, kun salama iski siihen ja poltti sen poroksi 31. heinäkuuta 1813. Koska kirkko paloi päiväsaikaan, melkein kaikki sen omaisuus ehdittiin pelastaa. Tulipalon jälkeen kirkkomaata vartioi neljä miestä. Heti palon jälkeen ryhdyttiin suunnittelemaan uuden kirkon rakentamista. Toholampilaiset olivat lähettäneet kannuslaisille tiedon, jossa he lupasivat, että varakkaimmat talolliset antavat rakennushirsiä ja muita rakennustarpeita uutta kirkkoa varten. Kirkon rakennusmestarina oli kaustislainen Heikki Kuorikoski, jonka käsialaa lienevät myös kirkon piirustukset. C. Bassin piirustukset eivät täydellisesti vastaa kirkon nykyistä muotoa. Malliltaan Kannuksen uusi kirkko on ristikirkko. Kirkko valmistui 26. syyskuuta 1817. Sitä jouduttiin kuitenkin korjaamaan jo vuosina 1824 ja 1850. Perusteellisemmin kirkkoa korjattiin 1855 Heikki Kuorikosken pojanpojan johdolla. Tästä korjauksesta ei ole säilynyt tarkempaa tietoa. Kirkkoa korjattiin jälleen vuonna 1888. Tähän korjaukseen velvoitettiin saapumaan kaikki kylän 16–70-vuotiaat miehet. Laiminlyöjät saivat maksaa päivätyönsä puolellatoista markalla. Tällöin kirkkoon asennettiin muun muassa ukkosenjohdatin. Vuonna 1904 kirkko peruskorjattiin jälleen.^[10]

Kehitys kuntana (1859–)

Ylikannuksen kylä itsenäistyi Suur-Lohtajasta vuonna 1859. Tällöin myös kunnan nimeksi muodostui Kannus. Pohjanmaan rata vilkastutti valmistuttuaan vuonna 1886 Kannuksenkin elämää. Kylään perustettiin useita kauppoja ja rautatieaseman läheisyyteen perustettu Eklövin saha toi vaurautta kunnalle. Tuolloin kuntaa perustettiin myös esimerkiksi maakauppa, saha, tiilitehdas, maidonkuorinta-asema ja höyrymeijeri. 1800-luvun lopulla alkanut siirtolaisuus vei myös kannuslaisia Yhdysvaltoihin. Vuosien 1872–1917 välisenä aikana Yhdysvaltoihin muutti 2 555 asukasta. Tunnetuin Yhdysvaltoihin muuttanut kannuslainen oli Oskari Tokoi.^[10] Vuonna 1919 Kannukseen rakennettiin Korpelankosken voimalaitos. Vuonna 1934 raivonnut suurpalo tuhosi pahoin Kannuksen kirkonkylää.^[8] Kannuksen asukasluku kasvoi hitaasti 1900-luvun alkupuoliskolla. Vuonna 1923 asukkaita oli 5 556, mutta vuonna 1952 jo yli 6 200. Tämän jälkeen kaupungin asukasluku alkoi pienentyä tasaisesti poismuuton vuoksi. Asukkaita oli 1970-luvun alussa enää vajaat 5 000. Tällöin väestön väheneminen kuitenkin pysähtyi ja asukasluku alkoi jälleen kasvaa. Vuonna 1985 Kannuksessa asui 5 867 henkeä. Kannus sai kaupunginoikeudet vuoden 1986 alussa.^[8] Viime aikoina asukasluku on pysytellyt melko samoissa lukemissa, eli se ei ole juuri kasvanut, mutta ei myöskään vähentynyt.

Taajamat

Vuoden 2017 lopussa Kannuksessa oli 5 520 asukasta, joista 3 994 asui taajamissa, 1 499 haja-asutusalueilla ja 27:n asuinpaikat eivät olleet tiedossa. Kannuksen taajama-aste on 72,7 %.^[12] Kannuksen taajamaväestö jakautuu kahden eri taajaman kesken:^[13]

Luonto

Kannuksen maisemakuvaa luonnehtivat tasainen maasto, lukuisat suot sekä jokilaaksot.

Kallioperä on pääasiassa kiillegneissiä. Muita kivilajeja ovat gabro ja anortosiitti. Kalliopaljastumia on vähän. Yleisin maalaji on moreeni, joka usein peittynyt turvekerrostumien alle. Moreeni muodostaa kaakko-luodesuuntaisia kohoumia ja selänteitä. Kaupungin luoteisosassa on runsaslohkareinen moreenialue. Lajittunutta mineraaliainesta on pääasiassa vain jokilaaksoissa. Lestijoen laaksossa on useiden metrien paksuisia tulvakerrostumia, joiden alle on savea. Etelässä kaupungin alueelle ulottuu Hietaseljänharju, josta huuhtoutuneet kaarevat rantavallit pistävät selänteinä suosta esiin. Lähes puolet kaupungin pinta-alasta on suota, mutta pääosa soista on ojitettu. Vain pohjoisessa on laaja ohutturpeinen ja ojittamaton suoalue. Korkeuserot ovat kaupungin alueella vähäiset. Maasto viettää kohti Pohjanlahden rannikkoa ja jokilaaksoja. Jokilaakson alimmat kohdat ovat noin 29 metrin ja etelä- ja itäosien moreenimäet hieman yli sadan metrin korkeudella. Kaupungin korkein kohouma yltää 113 metrin korkeuteen.^[8]

Kaupungin pohjoisrajalla on Hietajärvi sekä muutamia metsälampia. Pääjoki on kaakosta luoteeseen virtaava Lestijoki, joka virtaa kymmenen metriä syvässä kanjonissa kilometrien matkan. Koskinen Lestijoki on suosittu veneily- ja melontareitti. Kaupungin muut joet ovat mutkitteleva Viirrejoki etelässä sekä Pöntiönjoki, Kärkisoja ja Ahmasoja pohjoisessa.^[8]

Kylät

Eskola, Hanhineva, Korpela, Kungas, Jokisalo, Mutkalampi, Märsylä, Nilkkula, Korvenkylä, Väli-Kannus, Yli-Kannus ja Yli-Viirre. Yli-Viirteen kylään kuuluvia kyläkuntia ovat Nikkarikoski, Luomala, Roikola, Ohenneva, Vaenmaa, Jylhä, Huuki, Koskenmaa, Rekilä (aiemmin Krekilä), Viirre, Nikula ja Kortetmaa.

Ruokakulttuuri

Kannuksen pitäjäruoaksi nimettiin 1980-luvulla laiskan puuro eli ohraryynipuuro makiasopan eli rusinasopan kera.^[24]