kylä Salossa From Wikipedia, the free encyclopedia
Lahnajärvi on kylä entisessä Suomusjärven kunnassa, joka sittemmin liitettiin Salon kaupunkiin. Lahnajärvi sijaitsee suunnilleen Helsingin ja Turun puolivälissä, ja sen kautta kulkevat sekä nykyisin moottoritieksi rakennettu valtatie 1, jolla on siellä liittymä, että sen vieressä oleva entinen valtatie, nykyinen seututie 110.
Kylään Lahnajärven rannalle valtatien varteen perustettiin 1950-luvulla Suomen ensimmäinen taukopaikka, jossa oli muun muassa kahvila, ravintola ja huoltoasema ja jonka kohdalla linja-autojen pikavuorotkin pysähtyivät. Lahnajärven taukopaikka oli toiminnassa, kunnes uusi moottoritie valmistui vuonna 2008. 1980-luvulla Lahnajärvelle perustettiin lyhytikäiseksi jäänyt vesipuisto.lähde?
Lahnajärvi oli paljon otsikoissa Muurlan–Lohjan-moottoritien tunnelien turvallisuusjärjestelmien testauksen takia. Jonkin aikaa se oli moottoritien päätepisteenä Turun suunnasta tultaessa, sillä Lahnajärven ja Lohjan välinen osuus moottoritiestä valmistui viimeisenä. Myöhemmin, kun tunneleiden turvallisuusjärjestelmiä testattiin, oli Lahnajärven eritasoliittymä ollut moottoritien pää, milloin mistäkin suunnasta.lähde?
Kylä mainitaan arkistolähteissä ensi kerran 1530, ja vanhin kyläkartta on vuodelta 1827, jolloin kylässä oli kuusi taloa.[1]
Lahnajärvellä on Rotomänty, vankka ja vanha suojeltu mänty.[2]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.