venäläinen arvopaperipörssi From Wikipedia, the free encyclopedia
Moskovan pörssi (ven. ОАО Московская Биржа, Moskovskaja Birža, engl. Moscow Exchange) on Moskovassa sijaitseva Venäjän arvopaperikaupan keskus.[1][2] Yritysmuodoltaan Moskovan pörssi on osakeyhtiö (OAO). Käytännössä se on konserniyhtiö, joka toimii monen muun yhtiön emoyhtiönä tai vähemmistöomistajana.[3]
Moskovan pörssi, Moskovskaja Birža perustettiin liittämällä Venäjän kaksi aiempaa arvopaperipörssiä (MICEX eli Moscow Interbank Currency Exchange ja RTS eli Russian Trading System) yhteen ensin juridisesti vuonna 2011.[4][5]
Tämän jälkeen kahden aiemman moskovalaispörssin toimintoja on yhtenäistetty. Esimerkiksi kahden pörssin aiemmat yleisindeksit, ruplina määritelty MICEX Index ja dollareina määritelty RTS Index on yhdistetty yhtenäiseksi 50 osakkeen yleisindeksiksi (MICEX-RTS Index). [6][7] Kevättalvella 2013 Moskovan pörssi listautui itse pörssiyhtiöksi Moskovan pörssiin ja keräsi tällä 500 miljoonan dollarin rahoituksen osakkeenomistajilleen ja toimintansa kehittämiseen.[8][9] Sittemmin Moskovan pörssin omat osakkeet on liitetty mukaan Moskovan pörssin pääindeksiin (MICEX-RTS).[1][2]
Moskovan pörssi tähtää vuoteen 2015 mennessä Venäjän ja IVY-alueen johtavaksi finanssikaupan keskukseksi niin arvopapereiden liikkeellelaskussa kuin kaupankäynnissäkin.[10] Vuosina 2010–2012 vain 20 prosenttia venäläisyritysten listautumisista tapahtui Venäjällä.[9]
Alkuvuonna 2014 Moskovan pörssi oli sinne listattujen yritysten osakkeiden markkina-arvoltaan noin maailman 20. suurin arvopaperipörssi.[11]
Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa 2022, Moskovan pörssi oli auki seuraavana päivänä 25. helmikuuta, mutta suljettiin sen jälkeen ja avattiin vasta kuukautta myöhemmin 24. maaliskuuta 2022. Tällöin pörssissä käytiin kauppaa vain neljän tunnin ajan ja vain 33 yhtiön osakkeilla. Ulkomaisille osakkeenomistajille on määrätty myyntikielto ja valtio tekee osakkeiden tukiostoja. Rajoituksilla ja tukiostoilla on tarkoitus pehmentää osakemarkkinoiden pudotusta, jota odotetaan, kun ulkomaiset sijoittajat saavat jälleen myydä osakkeita.[12]
Moskovan pörssiin kuuluvat seuraavat markkinapaikat:[13]
MICEX-RTS indeksi on Moskovan pörssin vaihtoa kuvaava yleisindeksi, johon kuuluu Venäjän arvopaperipörssin 50 keskeisintä yritystä. Oheisessa listassa on lueteltu indeksiin kuuluneet suuryritykset kesä-syyskuun 2014 painoineen.[14]
Osakkeen tunnus | Yhtiön nimi | Paino (%) MICEX-RTS Indexissä 6–9/2014 |
---|---|---|
GAZP | Gazprom | 15,00 |
LKOH | Lukoil | 14,04 |
SBER | Sberbank | 12,88 |
SBERP | Sberbank, Pref. | 1,01 |
MGNT | Magnit | 6,62 |
SNGS | Surgutneftegaz | 3,30 |
SNGSP | Surgutneftegaz, Pref. | 2,15 |
GMKN | Norilski nikel | 4,89 |
NVTK | Novatek | 4,70 |
ROSN | Rosneft | 4,45 |
MTSS | MTS | 4,43 |
VTBR | Bank VTB | 3,75 |
TATN | Tatneft | 2,18 |
TATNP | Tatneft, Pref. | 0,29 |
AFKS | Sistema JSFC | 2,33 |
TRNFP | Transneft, Pref. | 1,92 |
URKA | Uralkali | 1,55 |
MFON | MegaFon | 1,46 |
BANE | Bašneft | 0,63 |
BANEP | Bašneft, Pref. | 0,78 |
HYDR | RusGidro | 1,15 |
ALRS | Alrosa | 1,08 |
RTKM | Rostelecom | 0,96 |
RTKMP | Rostelecom, Pref. | 0,12 |
PMI | Polymetal International plc | 0,93 |
MOEX | Moskovan pörssi | 0,86 |
CHMF | Severstal, ao | 0,80 |
NLMK | Novolipetski metallurgitšeski kombinat | 0,61 |
EONR | E.ON Russia | 0,48 |
PHOR | FosAgro | 0,46 |
RUALR | RUSAL, RDR | 0,36 |
TRMK | Trubanaja Metakkurgitšeskaja Kompanija, TMK | 0,32 |
LSRG | LSR Group | 0,31 |
PIKK | PIK Group | 0,31 |
AFLT | Aeroflot | 0,30 |
MVID | M.Video | 0,30 |
IRAO | Inter RAO JeES, ao | 0,28 |
DIXY | Diksi Group | 0,24 |
FEES | FSK JeES, Federalnaja setevaja kompanija (Federal Grid Company of Unified Energy System) | 0,24 |
GCHE | Cherkizovo Group | 0,20 |
RSTI | Rosseti | 0,18 |
MAGN | Magnitogorski metallurgitšeski kombinat (MMK) | 0,16 |
MSTT | Mostotrest | 0,15 |
PHST | Pharmstandard | 0,15 |
VSMO | VSMPO-AVISMA | 0,14 |
MTLR | Metšel | 0,11 |
BSPB | Bank Saint-Petersburg | 0,11 |
NMTP | PJSC NCSP | 0,11 |
SVAV | Sollers | 0,10 |
MSRS | MOESK | 0,09 |
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.