Tampereen kaupunginosa From Wikipedia, the free encyclopedia
Myllypuro (ruots. Kvarnbäcken) on kaupunginosa Tampereen läntisessä kärjessä Nokian rajalla. Nimensä se on saanut kaupunginosan ja Ikurin välissä virtaavasta Myllypurosta, jonka vanha nimi on Tuohijoki tai myös Myllyoja[1]. Myllypuro alkaa Vuorentaustan Pohjajärvestä ja laskee Nokian puolelle Vihnusjärveen. Purossa on kaksi melko korkeaa putousta ja kummassakin oli 1890-luvulla jalkamylly. Ylemmän myllyn omisti Villilän tila ja alemman Pitkäniemen kartano. 1900-luvun vaihteen tienoilla Myllypuroon rakennettiin kolmella kiviparilla toimiva ratasmylly. Myllypuron alue siirtyi silloisesta Pohjois-Pirkkalasta Tampereen kaupunkiin vuoden 1937 alussa ja sen ensimmäinen osa-asemakaava vahvistettiin vuonna 1967.[2]
Myllypuro | |
---|---|
Ruduksen ja Lemminkäisen tehtaita Myllypurossa. |
|
Kaupunki | Tampere |
Suuralue | Lounainen suuralue |
Suurpiiri | Tesoma |
Postinumero(t) | 33330 |
Lähialueet | Ikuri, Kalkku |
Nimi Myllypuro sopii oikeastaan huonosti Tampereen seudun nimistöön, koska hämäläismurteissa puhutaan yleensä Myllyojista, kun taas Myllypuro-nimet kuuluvat itämurteisiin.[2]
Alue on keskittynyt voimakkaasti teollisuuteen ja vieressä on myös Kalkun teollisuusalue sekä vielä Nokian puolella Kankaantaan teollisuusalue. Asukkaita alueella on vain muutamia, joten Myllypuro on väestöltään Tampereen pienin kaupunginosa. Alueen suurimpia tehtaita on Sandvik Tamrock, joka valmistaa erilaisia kallionporauslaitteita ja louhintakalustoa kaivoksiin. Yrityksellä on alueella myös koekaivos.
Myllypuron kaupunginosaa sivuaa länsipuolella valtatie 3 ja eteläpuolella Tampereen ja Porin välinen rautatie.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.