amerikkalainen kuulantyöntäjä From Wikipedia, the free encyclopedia
Reese Hoffa (s. 8. lokakuuta 1977 Evans, Georgia, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen kuulantyöntäjä.[1]
Mitalit | |||
---|---|---|---|
Reese Hoffa Osakan MM-kisojen 2007 palkintojenjaossa. | |||
Maa: Yhdysvallat | |||
Miesten yleisurheilu | |||
Olympialaiset | |||
Pronssia | Lontoo 2012 | kuulantyöntö | |
MM-kilpailut | |||
Kultaa | Osaka 2007 | kuulantyöntö | |
Sisäratojen MM-kilpailut | |||
Kultaa | Moskova 2006 | kuulantyöntö | |
Hopeaa | Budapest 2004 | kuulantyöntö | |
Hopeaa | Valencia 2008 | kuulantyöntö |
Vuonna 2003 Hoffa voitti Pan-Amerikan kisoissa kultaa ja 2004 Budapestin MM-hallikisoissa hän saavutti hopeaa tuloksella 21,07. Hän sijoittui samana vuonna Yhdysvaltain olympiakarsinnoissa toiseksi, mutta epäonnistui Ateenan olympialaisissa ja jäi karsintoihin.[2] Seuraavana vuonna hän oli kolmas IAAF:n yleisurheilufinaalissa.[3]
2006 Moskovan MM-hallikisoissa Hoffa työnsi finaalissa peräti 22,11 metriä, mikä riitti maailmanmestaruuskultaan. Myöhemmin samana vuonna hän voitti IAAF:n yleisurheilufinaalin ja työnsi toiseksi yleisurheilun maailmancupissa. Seuraavana vuonna hän voitti kultaa Osakan MM-kisoissa tuloksella 22,04 ja oli paras myös IAAF:n yleisurheilufinaalissa. Maaliskuussa 2008 hän saavutti hopeaa sisäratojen MM-kilpailuissa Valenciassa. Pekingin olympialaisissa hän oli kuudes[4] ja Berliinin MM-kilpailuissa 2009 neljäs. Daegun MM-kilpailuissa 2011 hän oli viides ja Istanbulin sisäratojen MM-kilpailuissa 2012 neljäs.[3]
Hoffa voitti olympiapronssia Lontoossa 2012 tuloksella 21,23. Moskovan MM-kilpailuissa 2013 hän sijoittui neljänneksi ja Pekingin MM-kilpailuissa 2015 viidenneksi.[3]
Hoffan ennätys on 3. elokuuta 2007 Lontoossa työnnetty 22,43.[3] Hän on voittanut Yhdysvaltojen mestaruuden ulkoradoilla 2007, 2008 ja 2012 sekä sisäradoilla 2006 ja 2012.[2]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.