viipurilainen urheiluseura From Wikipedia, the free encyclopedia
Sorvalin Veikot (SoVe), oli viipurilainen vuonna 1905 perustettu urheiluseura. Sorvali oli samannimisellä saarella sijainnut Viipurin kaupunginosa. Vuonna 1905 perustettiin Sorvalin työväenyhdistyksen alaosastoksi urheiluseura Sorvalin Veikot. Seura liittyi SVUL:n Viipurin piiriin. Seurassa harrastettiin monia urheilulajeja, mutta jääpallossa seura saavutti suurimman menestyksensä.
Sorvalin Veikot | |
---|---|
Perustettu | 1905 |
Paikkakunta |
Viipuri 1905-1940 Lahti 1940- |
Lajit | jääpallo, jalkapallo, pesäpallo, yleisurheilu, hiihto |
Talvella 1933 Veikot pääsi ensimmäisen kerran TUL:n jääpallocupin finaaliin, kun se voitti ratkaisevassa välieräottelussa paikallisvastustajansa Talikkalan Toverit maalein 3-2, ottelun ratkaisemiseen tarvittiin kolme jatkoaikaa. Loppuottelun Veikot kuitenkin hävisi Helsingissä Kullervolle 1-0. Vuosina 1938 ja 1939 Veikot pääsi loppuotteluun, mutta hävisi molempina talvina turkulaiselle Maarian Pyrkivälle maalein 2-3 ja 1-4. Kaikkiaan Veikot saavutti TUL:n jääpallosarjoissa kolme hopeaa.
Sotien jälkeen Sorvalin Veikot jatkoi toimintaansa Lahdessa, samaan kaupunkiin evakuoitiin Viipurista myös Reipas. Päälajiksi Veikoille valikoitui uudessa kotikaupungissa jalkapallo. Vuonna 1962 nimi muutettiin Veikoiksi[1] , vuonna 1963 Peli-Veikoiksi[2] ja viimein 1964 Lahden Peli-Veikoiksi.[3]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.