From Wikipedia, the free encyclopedia
Veikko Armas Haukkavaara (3. lokakuuta 1921 Tampere – 4. elokuuta 2004 Tampere) oli itseoppinut suomalainen kuvataiteilija, joka tuli tunnetuksi metallinpalasista hitsatuista eläinveistoksista ja pilapiirroksista.[1][2]
Haukkavaara asui koko ikänsä Tampereella ja toimi siellä ensin vuodesta 1937 monet vuosikymmenet lentokoneasentajana Valmetilla. Kuvataiteilijaksi hän opiskeli muovaamalla metallin jätepaloista lintuja ja piirtämällä poliittisia pilakuvia Kansan Lehteen ja Aamulehteen (1960–1970) nimimerkillä "Hvaara"[3]. Ensimmäinen näyttely Hämeenlinnassa 1970 sai runsaasti tunnustusta, minkä seurauksena Haukkavaara ryhtyi päätoimiseksi taiteilijaksi vuonna 1971[3].
Metalliveistosten aiheina ovat usein eläinhahmot. Lisäksi Haukkavaara hitsasi muun muassa kiveen istutettuja kukkasia. Metallinen vaivaisukko messuvieraana keräsi sotainvalideille huomattavia rahasummia. Haukkavaaran mielestä etenkin lapsilla on kyky ymmärtää olennainen, ja pojantyttärien piirrokset kelpasivatkin papalle veistoksen malleiksi. Vielä seitsemänkymppisenä Haukkavaara aloitti työt talonsa pohjakerroksen pajassa aamukahdeksalta ja hitsasi iltauutisiin asti. Haukkavaaran omakotitalo pihapiireineen oli nähtävyys sinänsä eikä katsojia käännytetty sieltä pois.
Haukkavaara keräsi mainetta ulkomaillakin. Kypäräpäinen kilpikonna meni Saksassa vielä 1974 yli ymmärryksen, näyttelyn järjestäjä raahasi sen kiireesti pois. Metallista hitsattu Juopunut[4] ostettiin kuitenkin silloiseen Länsi-Saksaan, Duisburgin kaupungin kokoelmiin.
Suomessa Haukkavaaran töitä on yksityisomistuksessa ja monien kaupunkien kokoelmissa, esimerkiksi Pöllö[5] Tampereella, Varvara[6] ja Lastaajat[7] Haminassa ja Uneutettu vonkamies[8] Taivalkoskella Kalle Päätalon synnyinkodissa Kallioniemellä.
Haukkavaaralle myönnettiin ylimääräinen taiteilijaeläke 1982.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.