From Wikipedia, the free encyclopedia
Virkamies on Suomessa valtion, hyvinvointialueen, kunnan tai muun julkisyhteisön kuten evankelis-luterilaisen kirkon palveluksessa oleva siviili- tai sotilashenkilö.[1] Virkamies ei ole työsopimussuhteessa, vaan hänen palvelussuhteestaan käytetään nimitystä virkasuhde.
Tässä artikkelissa tai sen osassa aihetta käsitellään lähinnä Suomen tai suomalaisten näkökulmasta. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmaa yleismaailmallisemmaksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Valtion viroissa olevia henkilöitä kutsutaan virkamiehiksi valtion virkamieslain mukaan. Virkamiesten työtehtävissä tekemistä lain vastaisesta menettelystä voi kannella oikeuskanslerille tai eduskunnan oikeusasiamiehelle.[2] [3]
Valtion budjettitalouden virkamiehiä oli noin 66 000 ja evankelis-luterilaisen kirkon virkamiehiä noin 9 000 vuonna 2016. Ortodoksisella kirkolla ei ole vuodesta 2007 alkaen ollut virkasuhteita.[4]
Valtion ja evankelis-luterilaisen kirkon tehtävissä on myös työsopimussuhteisia henkilöitä, työntekijöitä. Kuntien viroissa toimivia henkilöitä kutsutaan viranhaltijoiksi kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain mukaisesti.
Virkamiehet toimivat julkishallinnossa esimerkiksi ministeriöissä ja valtion eri virastoissa. Viran hoito on julkisen vallan käyttöä. Aiemmin Suomessa oli ylimääräisiä virkamiehiä, jotka hoitivat vakinaisen virkamiehen tehtäviä tai olivat tämän avustajia. Heidän oikeusasemansa järjestettiin ylimääräisasetuksella (asetus 755/1949), joka oli voimassa vuoteen 1987.
Suomen säädöskielen mies-loppuiset ilmaukset, kuten virkamies, ovat enimmäkseen peräisin ruotsista. Ministeriöt päättävät valmistelemiensa lakien ilmauksista itsenäisesti. Kielitoimisto voi esittää niistä suosituksia.[5]
Valtion budjettitalouden virkamiesten lukumäärä [6] | |||||||||||||||||||||||||||||
Vuosi | 1965 | 1970 | 1975 | 1980 | 1985 | 1990 | 1995 | 2000 | 2005 | 2010 | 2015 | 2020 | |||||||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Virkamiehiä | 109 480 | 115 721 | 119 034 | 124 308 | 131 648 | 100 268 | 94 183 | 97 591 | 102 885 | 75 065 | 66 586 | 69 624 | |||||||||||||||||
Valtion virkamiesten määrää ovat vähentäneet valtion liikelaitosten perustaminen 1990 ja vuoden 2010 yliopistouudistus, joka erotti yliopistot valtion budjettitaloudesta. Valtion budjettitalouden piirissä työskenteli yhteensä virka- ja työsuhteissa vajaat 74 000 henkilöä vuoden 2015 lopussa, joista noin 67 000 oli virkasuhteessa ja 7 000 työsuhteessa.[7]
Valtion henkilöstöstä 41 prosenttia työskenteli turvallisuustoiminnan toimialoilla (Puolustusvoimat, Poliisi, Rajavartiolaitos, Rikosseuraamuslaitos) vuonna 2016.[8]
Evankelis-luterilaisen kirkon viranhaltijoiden määrä[9] | |||||||||||||||||||||||||||||
Vuosi | 1975 | 1980 | 1985 | 1990 | 1995 | 2000 | 2005 | 2010 | 2016 | ||||||||||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Viranhaltijoita | 6 152 | 7 043 | 7 988 | 8 589 | 8 225 | 8 838 | 10 085 | 10 358 | 9 218 | ||||||||||||||||||||
Virkamies on erityisessä suhteessa kansalaiseen. Tässä palvelussuhteessa hänen tulee noudattaa virkamiesetiikkaa (ks. etiikka) eli sitoutua tiettyihin arvoihin ja periaatteisiin. Suomessa viranomaisen, yksittäisen viraston ja virkamiehen on julkisen vallan käyttäjänä täytettävä toiminnassaan muun muassa puolueettomuuden, riippumattomuuden ja tasapuolisuuden vaatimukset.[10][11]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.