From Wikipedia, the free encyclopedia
World Marathon Majors on vuonna 2006 käynnistynyt maratonjuoksukilpailujen sarja.
Sarjaan kuuluu kuusi maailman suurimpiin lukeutuvaa maratonkilpailua: Tokion, Bostonin, Lontoon, Berliinin, Chicagon ja New Yorkin maratonit. Lisäksi vuosina, jolloin käydään yleisurheilun MM-kisat tai kesäolympialaiset, kuuluvat näiden maratonkilpailut myös mukaan sarjaan. Yksi sarjan kausi koostuu maratonkilpailuista vuoden ajalta ja alkaa ja päättyy aina samaan maratoniin, ei kuitenkaan arvokilpailumaratoniin. Sarjan kahdestoista kausi alkoi syyskuussa 2018 Berliinistä ja päättyi samaan kilpailuun syyskuussa 2019.[1] Ensimmäinen kausi käytiin vuosina 2006–2007. Alun perin sarjan kilpailukausi oli kahden vuoden pituinen ja ensimmäiset voittajat palkittiin marraskuussa 2007 ja sen jälkeen vuosittain.[2] Vuonna 2015 kilpailukausi muuttui vuoden pituiseksi.[3]
Kilpailuissa jaetaan viidelle parhaiten sijoittuneelle juoksijalle pisteitä seuraavasti: voittaja saa 25 pistettä, toiseksi sijoittunut 16, kolmas yhdeksän, neljäs neljä ja viides yhden pisteen. Sarjaan lasketaan mukaan juoksijan kaksi parasta sijoitusta. Tasatilanteessa ratkaisee keskinäiset sijoitukset ja tarvittaessa kilpailujärjestäjien äänestys. Sekä miesten että naisten sarjan voittajat saavat palkinnoksi puoli miljoonaa Yhdysvaltain dollaria.
Kausi | Miehet | Naiset | Lähde | |
---|---|---|---|---|
# | Vuodet | |||
I | 2006–2007 | Robert Cheruiyot | Gete Wami | [4] |
II | 2007–2008 | Martin Lel | Irina Mikitenko | [4] |
III | 2008–2009 | Samuel Wanjiru | Irina Mikitenko | [4] |
IV | 2009–2010 | Samuel Wanjiru | Irina Mikitenko | [4] |
V | 2010–2011 | Emmanuel Mutai | Edna Kiplagat | [4] |
VI | 2011–2012 | Geoffrey Mutai | Mary Keitany | [4] |
VII | 2012–2013 | Tsegay Kebede | Priscah Jeptoo | [4] |
VIII | 2013–2014 | Wilson Kipsang | Edna Kiplagat | [4] |
IX | 2015–2016 | Eliud Kipchoge | Mary Keitany | [4] |
X | 2016–2017 | Eliud Kipchoge | Edna Kiplagat | [4] |
XI | 2017–2018 | Eliud Kipchoge | Mary Keitany | [5][6] |
XII | 2018–2019 | Eliud Kipchoge | Brigid Kosgei | [7] |
Sarjan neljännen (2009–2010) ja viidennen kauden (2010–2011) naisten kilpailun alkuperäinen voittaja Lilija Šobuhova jäi kiinni dopingin käytöstä ja menetti voittonsa vuonna 2015.[8] Kahdeksannen kauden (2013–2014) naisten kilpailun voittaja varmistui vuonna 2016 kun alun perin eniten pisteitä keränneen Rita Jeptoon dopingkäry ja siitä johtuneet hylkäykset varmistuivat.[9]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.