After Hours

The Weekndin albumi From Wikipedia, the free encyclopedia

After Hours
Remove ads

After Hours on kanadalaisen R&B-laulajan The Weekndin neljäs studioalbumi, joka julkaistiin maaliskuussa 2020 levy-yhtiöiden XOn ja Rebublic Recordsin kautta. Ennen albumin julkaisua, artisti itse vahvisti, että After Hours tulisi olemaan tyyliltaan erilainen hänen vuonna 2016 julkaistuun Starboy-albumiin verrattuna. Levyllä The Weekndin laajentaa äänimaailmaansa muun muassa vaikutteisiin synthpopista, dreampopista ja uudesta aallosta. Kappaleiden lyriikat taas käsittelevät psykologisia ja julkisuuteen liittyviä teemoja, kuten yksinäisyyttä, itsevihaa ja eskapismia.[1]

Tämä artikkeli kertoo musiikkialbumista. Martin Scorsesen samannimisestä elokuvasta katso Illasta aamuun.
Pikafaktoja After Hours The Weeknd, Studioalbumin tiedot ...

Albumilta julkaistiin neljä singleä ”Heartless”, ”Blinding Lights”, ”In Your Eyes” ja ”Save Your Tears”, joista kolme nousi listaykkösiksi useissa maissa sekä myivät platinaa. Albumi sai ylistystä myös kriitikoilta, ja se nousikin US Billboard 200 -listan kärkeen, pysyen siellä neljä viikkoa putkeen. After Hours ei jäänyt ainoastaan Yhdysvaltojen sisäiseksi menestykseksi vaan se saavutti huippupaikan myös kahdessakymmenessä muussa maassa, lukuunottaen Suomessa.

Albumin musiikkivideot on ohjannut suomalainen Anton Tammi.[2]

Remove ads

Taustaa ja julkaisu

Esiintyessään yleisölle marraskuussa 2018, The Weeknd mainitsi, että "luku 5 tulossa pian."[3] 12. tammikuuta 2019 artisti paljasti lisää tulevasta projektistaan, kun hän twiittasi "ei enää päiväsaikamusiikkia", joka sai hänen faninsa ja median uskomaan, että projekti olisi jatkoa hänen EP-levylle My Dear Melanchony. Elokuussa The Weeknd vahvisti, että kyseessä tulisi olemaan uusi albumi.[4] Viiden kuukauden hiljaisuuden jälkeen tulevalta albumilta julkaistiin single "Blinding Lights" ja päivää myöhemmin toinen kappale "Heartless".[5]

Helmikuussa 2020 The Weeknd ilmoitti 48-sekuntia pitkällä teaserilla, että albumin nimeksi tulee After Hours.[6] Pari päivää tämän jälkeen hän ilmoitti albumin julkaisupäivän, jonka yhteydessä julkaistiin myös albumin nimikkokappale.[7] 17. marraskuuta, viimeisellä viikolla ennen After Hoursin julkaisua, The Weeknd jakoi albumin kappalelistan [8], ja kaksi päivää myöhemmin ilmoitti, että albumi osoitetaan fanille ja XO Podcastin isännälle, Lancelle, joka menehtyi edellisenä yönä.[9] 23. maaliskuuta, kolme päivää virallisen julkaisupäivän jälkeen, julkaistiin myös deluxe-versio, joka sisälsi viisi remixiä.[10]

Seitsemän päivää myöhemmin, My Dear Melachonyn kaksoisvuosipäivänä, julkaistiin uudistettu deluxe, joka sisälsi alkuperäisten kappaleiden ja remixien lisäksi kolme uutta bonuskappaletta.[11] Myöhemmin The Weeknd julkaisi EP-levyn nimeltä After Hours (Remixes), joka nimensä mukaisesti sisälsi deluxe-version ja yleisölle uusia remixejä.[12]

Remove ads

Vastaanotto

After Hours on kriitikoiden laajasti ylistämä albumi. Metacriticissä albumi on saanut pisteiksi 80/100 perustuen noin 970 arvosteluun[13] ja AnyDecentMusic? laski lukuisten musiikkisivustojen keskiarvoksi 7.7/10.[14]

Candance McDuffie albumia ylisti Consequence of Soundissa: "sitä myötä kun [The Weeknd] kehittyy, hän jatkaa itsensä uudelleenkeksimistä ja tietää tasan tarkkaan miten saada fanit koukkuun. Ja After Hours on todiste siitä, että hän ei ole vielä valmis; itse asiassa hän on vasta aloittelemassa."[15] Exclaim!-sivuston Jacob Carey kuvaili After Hoursia The Weekndin omaksi versioksi Las Vegasista, jossa "hemmottelua, itsevihaa ja siveettömyyttä ei vain oteta vastaan, vaan siihen myös rohkaistaan."[16] The Guardianin kriitikko Michael Craigg kehui albumia, ylistäen sen narratiivin yhteneväisyyttä sekä kappaleiden äänimaailman yhteensopivuutta.[17] NME:n toimittaja Luke Britton nimesi After Hoursin "The Weekndin parhaimmaksi albumiksi."[18] David Smyth ylisti Evening Standardissa levyn hittisingleä "Blinding Lights", mutta kritisoi albumia liiallisesta melankoliasta ja siitä, että kappaleiden taso alkaa laskea loppua kohden.[19]

Osa kriitikoista katsoi After Hoursin kuvastavan tasapainoa The Weekndin kokeellisemman R&B:n ja kaupallisempien pop-vaikutteiden välillä. Jon Dolan kirjoitti Rolling Stoneen, että "albumi saavuttaa tasapainon The Weekndin varhaisten EP-levyjen ja My Dear Melancholyn synkän melodraaman sekä vuoden 2016 Starboyn popmaisuuden välillä."[20] The Guardianin Craig huomasi artistin tasapainottavan musiikillisen persoonallisuutensa kahta eri puolta, jonka tuloksena on "ensimmäinen albumi hetkeen, joka tarjoaa selkeän, kokonaisen vision turhauttavan abstraktisuuden sijaan."[17] Variety-lehden toimittaja Jem Aswad kuvaili After Hoursia yhdeksi "viime vuosikymmenen menestyneimmistä sävellyksistä, joka testaa innovaatioiden ja kaupallisuuden tasapainoa."[21]

Remove ads

Kappaleet

After Hoursin kappalelista

  1. Alone Again 4.10
  2. Too Late 3.59
  3. Hardest to Love 3.31
  4. Scared to Live 3.11
  5. Snowchild 4.07
  6. Escape from LA 5.55
  7. Heartless 3.21
  8. Faith 4.43
  9. Blinding Lights 3.21
  10. In Your Eyes 3.57
  11. Save Your Tears 3.35
  12. Repeat After Me (interlude) 3.15
  13. After Hours 6.01
  14. Until I Bleed Out 3.12

Deluxe edition bonuskappaleet

Lähteet

  1. Herrera, Isabella: The Weeknd: After Hours Album Review Pitchfork. 24.3.2020. Viitattu 27.8.2020. (englanniksi)
  2. Krol, Charlotte: The Weeknd teases 'Chapter VI' album, shares new artwork NME. 30.6.2019. Viitattu 28.8.2020. (englanniksi)
  3. Skinner, Tom: Is The Weeknd’s new album finally on its way? NME. 7.8.2019. Viitattu 28.8.2020. (englanniksi)
  4. The Weeknd Teases New Music Rap-Up. 25.11.2019. Viitattu 28.8.2020. (englanniksi)
  5. Yoo, Noah: The Weeknd Announces New Album After Hours Pitchfork. 14.2.2020. Viitattu 28.8.2020. (englanniksi)
  6. Williams, Aaron: The Weeknd Reveals The Title Of His New Album With A Surreal Teaser Video Uppoxx. 14.2.2020. Viitattu 28.8.2020. (englanniksi)
  7. Grant, Shawn: The Weeknd Reveals the Tracklist for 'After Hours' Album The Source. 18.3.2020. Viitattu 28.8.2020. (englanniksi)
  8. The Weeknd Dedicates New Album 'After Hours' to Fan Who Died Rap-Up. 19.3.2020. Viitattu 28.8.2020. (englanniksi)
  9. Li, Nicolaus: The Weeknd Surprises Fans With Deluxe Version of 'After Hours' Hypebeast. 23.3.2020. Viitattu 28.8.2020. (englanniksi)
  10. Bloom, Madison: The Weeknd Shares Three New Songs: Listen Pitchfork. 30.3.2020. Viitattu 28.8.2020. (englanniksi)
  11. Lopez, Riley: The Weeknd Teases Upcoming After Hours Remix EP Run The Trap. 1.4.2020. Viitattu 28.8.2020. (englanniksi)
  12. After Hours by The Weeknd, Reviews and Tracks Metacritic. Viitattu 19.9.2020. (englanniksi)
  13. After Hours by The Weeknd reviews AnyDecentMusic?. Viitattu 19.9.2020. (englanniksi)
  14. McDuffie, Candace: Album Review: The Weeknd Picks up the Pieces on the Sonically Fearless After Hours Consequence of Sound. 24.3.2020. Viitattu 19.9.2020. (englanniksi)
  15. Carey, Jacob: The Weeknd After Hours Exclaim!. 23.3.2020. Viitattu 19.9.2020. (englanniksi)
  16. Craigg, Michael: The Weeknd: After Hours review – agile blend of usual sex and self-hate The Guardian. 20.3.2020. Viitattu 19.9.2020. (englanniksi)
  17. Smyth, David: The Weeknd – After Hours review: Shadowy escapism for the great lock-in Evening Standard. 20.2.2020. Viitattu 21.9.2020. (englanniksi)
  18. Dolan, Jon: The Weeknd Is Alone Again, Naturally, on ‘After Hours’ Rolling Stone. 23.3.2020. Viitattu 21.9.2020. (englanniksi)
  19. Aswad, Jem: The Weeknd’s ‘After Hours’: Album Review Variety. 20.3.2020. Viitattu 21.9.2020. (englanniksi)
    Remove ads
    Loading related searches...

    Wikiwand - on

    Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

    Remove ads