Albert Enckell

Albert Richard Enckell (16. kesäkuuta 1883 Pietari – 22. toukokuuta 1964 Kauniainen)^[1][2] oli suomalainen diplomi-insinööri ja liikemies.

Perhe

Enckellin vanhemmat olivat Venäjän armeijassa palvellut jalkaväenkenraali Carl Enckell ja pietarilaisen vaatetehtailijan tytär Helène Natalia Bronikowsky. Enckellin isoisä oli päätullijohtokunnan ylitirehtööri Carl Gustaf Enckell. Enckellin veljiä olivat ulkoministeri Carl Enckell, kenraaliluutnantti Oscar Enckell ja ruotsintaja Arvid Enckell.^[2] Hänen puolisonaan oli vuodesta 1923 Eugénie Varpasaari.^[1]

Ura

Enckell kävi neljä vuotta isänsä johtamaa Haminan kadettikoulua mutta luopui tavoittelemastaan upseerinurasta ensimmäisen sortokauden alettua ja suoritti sen sijaan ylioppilastutkinnon vuonna 1899. Hän opiskeli Helsingin yliopistossa ja suoritti insinööritutkinnon Dresdenin teknillisessä korkeakoulussa vuonna 1905. Enckell työskenteli vuosina 1905–1911 Kone ja Silta -yhtiössä lämpötekniikkaan erikoistuneena insinöörinä.^[3][1] Oltuaan vuoden Suomen Höyrykattilayhdistyksen palveluksessa hän toimi vuodesta 1912 useiden suomalaisten teollisuusyritysten edustajana Pietarissa.^[3] Hän oli myös tilanomistaja Venäjällä mutta palasi Suomeen vallankumouksen puhjettua vuonna 1917.^[1]

Enckell kuului koneteollisuuden edustajana Pietarissa syksyllä 1918 perustettuun Suomalaiseen väliaikaiseen taloudelliseen komiteaan, jonka oli tarkoitus pelastaa Neuvosto-Venäjälle jäänyttä suomalaista omaisuutta vaihtamalla sitä Suomeen jääneeseen venäläiseen omaisuuteen. Hän oli samoihin aikoihin myös Venäjän-kauppaa käsitelleen keskuskauppakamarin komitean ja valtioneuvoston komission sihteeri.^[4] Lisäksi hän oli vuoden 1920 Rajajoen aseleponeuvotteluissa Suomen valtuuskunnan jäsen ja sihteeri.^[3] Tarton rauhan tultua voimaan Enckell oli jonkin aikaa Suomen virallisena edustajana Pietarissa ja johti siellä vuodesta 1921 evakuoimiskomiteaa, joka auttoi Suomen kansalaisia poistumaan Venäjältä.^[3][5] Hän hoiti samalla Pelastusarmeijan ja Helsingin yliopiston Venäjälle kohdistamaa avustustoimintaa. Syksystä 1921 alkaen hän edusti Suomea Pietarissa toimineessa kauppavaltuuskunnassa mutta palasi Suomeen vuonna 1923, kun kauppasuhteet oli saatu järjestettyä ja suomalaisten evakuointi pääosin hoidettua.^[3]

Sittemmin Enckell oli Oy Transbaltic ab:n insinööri, osaomistaja ja vahva mies. Yhtiö harjoitti asekauppaa ja edusti Alankomaissa toiminutta Saksan merivomien peiteyhtiötä Ingenieurskantoor voor Scheepsbouwia Suomessa.^[6][1] Transbalticia itseäänkin on kutsuttu bulvaaniyhtiöksi, jonka kautta saksalaiset Willi Daugs ja Otto Ehrich järjestivät omistuksiaan Suomen aseteollisuudessa.^[7] Enckell kuului heidän omistamansa asetehdas Oy Tikkakoski Ab:n johtokuntaan. Hän teki myös vuodesta 1925 liikematkoja Neuvostoliittoon ja edusti vuodesta 1930 toiseen maailmansotaan saakka Suomen suuria konepajateollisuusyhtiöitä siellä.^[3]

Jatkosodan jälkeen Enckell osallistui Suomi–Neuvostoliitto-Seuran perustamiseen ja kuului vuodesta 1944 sen keskusjohtokuntaan. Hän oli myös Suomalais-Neuvostoliittolaisen kauppakamariyhdistyksen perustajajäsen ja vuodesta 1946 sen puhemiehistön jäsen.^[3]

Keräilijänä ja lahjoittajana

Enckell keräsi merkittävän taide- ja antiikkiesinekokoelman, johon hän hankki teoksia muun muassa Pietarista. Hän testamenttasi Suomen kansallismuseolle sekä kokoelmansa että rahaa, jolla hankittiin niin sanottu Monrepos-kokoelma.^[8][9][10] Hänen lahjoitusvaroistaan muodostetulla Eugenie ja Albert Enckellin rahastolla kartutetaan edelleen Kansallismuseon kokoelmia. Vanhan kirjallisuuden kokoelmansa Enckell lahjoitti Helsingin yliopiston kirjastolle ja Museovirastolle. Hän harrasti myös valokuvausta, ja hänen valokuvakokoelmansa on Museoviraston historian kuva-arkistossa.^[11]