Antiravintoaine

Antiravintoaineet ovat luonnossa esiintyviä tai synteettisiä yhdisteitä, jotka häiritsevät ravintoaineiden imeytymistä ravinnosta.^[1] Antiravintoaineita löytyy laajalti kasvipohjaisista ruoista ja juomista. Antiravintoaineet muodostavat yhden ravintoainetutkimuksen osa-alueen.

Fytiinihappo (kuvassa on sen deprotonoitu fytaatti anioni) on antiravintoaine, joka häiritsee mineraalien saantia ravinnosta.

Esimerkkejä

• Fytiinihappo ja sen fytaattisuolat, ovat kelaattoreita, jotka sitoutuvat ravinnon mineraaleihin kuten kalsiumiin, magnesiumiin, rautaan, kupariin ja sinkkiin. Tämä estää näiden mineraalien imeytymistä suolistossa.^[2][3] Fytiinihapot ovat yleisiä pähkinöiden, siementen ja jyvien kuorissa. Ne ovat merkittävässä roolissa maataloudessa, mitä tulee eläinten ravintoon ja vesistöjen rehevöitymiseen. Tämä johtuu fytiinihappojen kyvystä kelatoida mineraaleja ja fytiinihappoihin sitoutuneista fosfaateista, jotka päätyvät valumavesien mukana ympäristöön rehevöittäen sitä. Jyvien kuoriminen ja jauhaminen vähentää niissä olevia fytiinihappoja, mutta samalla niiden ravintoainepitoisuus laskee.^[4] Siksi fytiinihappojen määrää vähennetään maataloudessa laajalti rehuissa lisäämällä niihin geenimuunneltuja histidiinihappofosfataasi-tyyppisiä fytaaseja.^[5]
• Proteaasin estäjät estävät trypsiinin, pepsiinin ja muiden proteaasien toimintaa suolistossa. Tämä estää proteiinien hajoamista ja niistä vapautuvien aminohappojen imeytymistä. Soijapavuista löytyy esim. Bowman-Birk trypsiinin estäjiä.^[6]
• Lipaasin estäjät estävät entsyymeitä kuten ihmisten haiman lipaasia, joka katalysoi joiden triglyseridien ja joidenkin muiden rasva-aineiden imeytymistä edistävää hydrolyysiä. Esim. laihdutusvalmisteena käytetty orlistaatti estää lipaasia, jolloin osa rasvasta kulkee suoliston läpi imeytymättä.^[7]
• Amylaasin estäjät estävät amylaasin toimintaa ja siten tärkkelyksen ja muiden pitkäketjuisten hiilihydraattien glykosidisidosten katkeamista, jolloin niistä ei vapaudu kehon käyttöön yksinkertaisia sokereita. Niitä löytyy luonnostaan useista pavuista. Amylaasin estäjiä on käytetty laihdutusvalmisteina. Kaupalliset estäjät ovat peräisin yleensä valkoisista kidneypavuista.^[8]
• Oksaalihappoa ja oksalaatteja on monissa kasveissa, eritoten raparperissa, teessä, pinaatissa, persiljassa ja vihannesportulakassa. Oksalaatit ovat kelaattoreita, jotka sitoutuvat kalsiumiin ja estävät siten sen imeytymistä.^[9]
• Glukosinolaatit estävät jodin imeytymistä vähentäen siten kilpirauhasen kilpirauhashormonien tuottoa, eli ne toimivat ns. goitrogeeneinä. Niitä löytyy mm. parsakaalista, ruusukaali, kaalista, sareptansinapista, retiiseistä ja kukkakaalista.^[9]
• Liika ravintokuitu voi häiritä ravinteiden imeytymistä nopeuttamalla ruoan kulkeutumista suolistossa, jolloin ravintoaineita ehtii imeytyä vähemmän. Käytännössä tällä ei ole suurta vaikutusta ja mahdollisesti havaittava mineraalien imeytymisen vähentyminen johtuu lähinnä kuitupitoisen ruoan fytaateista.^[10][11]
• Suuri määrä ravinnon kalsiumia voi estää samanaikaisesti syödyn raudan imeytymistä. Tämä johtuu tuntemattomasta mekanismista, johon liittyy ihmisen divalenttinen metalli transportteri 1 (hDMT1), jota kalsium salpaa.^[12]
• Avidiini on antiravintoaine, jota on kananmunan valkuaisissa. Se sitoutuu voimakkaasti biotiiniin ja voi aiheuttaa biotiinin puutosta eläimissä^[13] ja ääritapauksissa myös ihmisissä.^[14]
• Ruuissa laajalti esiintyvät polyfenoleihin kuuluvat flavonoidit, kuten tanniinit ovat antiravintoaineita.^[15] Nämä yhdisteet kelatoivat metalleita kuten kuparia, rautaa ja sinkkiä, ja siten vähentävät näiden imeytymistä.^[16]
• Saponiinit voidaan luokitella antiravintoaineiksi.^[17] Ne voivat estää kasveissa hyönteisiä syömästä näitä kasveja.^[18][19]

Esiintyvyys

Antiravintoaineita on laajalti lähes kaikissa ruoissa ja useista eri syistä. Niiden määrät kuitenkin ovat pienet moderneissa viljelyskasveissa suhteessa niiden luonnossa esiintyviin kantoihin todennäköisesti domestikaation seurauksena.^[20][21] Geenimuuntelun avulla voidaan poistaa kasvien kyky tuottaa antiravintoaineita, mutta niillä voi olla myös terveyttä edistäviä ominaisuuksia, joten yhdisteiden poistaminen ei välttämättä parantaisi ihmisten terveyttä vaikka lisäisikin ruokien ravintoarvoja.^[22]

Monet ruoanlaiton menetelmät kuten keittäminen, käyttäminen ja mallastus lisäävät ruoan ravintoarvoja vähentämällä sen fytiinihappojen, polyfenoleiden ja oksaalihappojen määrää.^[23] Näitä menetelmiä käytetään laajalti yhteiskunnissa, joissa ruokavalio koostuu lähinnä viljoista ja palkokasveista.^[24][25] Yksi tärkeä menetelmä on maniokin käymisprosessi ennen sen jauhamista jauhoksi.^[26]

Katso myös

• Rutiini
• Naringiini