Ariel (kuu)
Uranuksen kuu From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Ariel on Uranuksen neljänneksi suurin kuu, jonka löysi William Lassell vuonna 1851 samaan aikaan Umbrielin kanssa. Lassellin pyynnöstä John Herschel antoi nimen Arielille ja Uranuksen kolmelle muulle silloin tunnetulle kuulle vuonna 1852. Arielin designaatio on Uranus I.
Remove ads
Ominaisuudet
Voyager 2-avaruusluotain on toistaiseksi ainoa Arielia tutkinut luotain. Tammikuussa 1986 se ohitti kuun kuvaten sen eteläistä pallonpuoliskoa, joka tuolloin oli kääntynyt Aurinkoon päin. Arielin koostumus on karkeasti arvioiden 50 % vesijäätä, 30 % silikaattikiveä ja 20 % metaanijäätä. Paikoin pinnalla näyttää olevan varsin tuoretta jäätä, ja kraattereiden vähyys tai puuttuminen monin paikoin kertoo kuun hiljattain tapahtuneesta geologisesta aktiivisuudesta. Pinnalla on havaittavissa lukuisia siirroskanjoneita ja nestemäisen veden purkauksien jäänteitä.
Remove ads
Katso myös
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads