Atik Ali
suomalainen ihmisoikeusaktivisti From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Atik Ali (s. 21. maaliskuuta 1963 Helsinki[1]) on tataaritaustainen suomalainen varatuomari ja ihmisoikeusaktivisti, joka toimi Suomen Islam-seurakunnan puheenjohtajana vuosina 2012–2018[2]. Hän oli uskontojen yhteistyöjärjestö Uskot-foorumin puheenjohtaja vuosina 2015–2017. Ali toimi Ihmisoikeuskeskuksen valtuuskunnassa kaudella 2020–2024 ja jäsenenä Ulkoministeriön kansainvälisten ihmisoikeusasiain neuvottelukunnassa.[1][3]
Ali valmistui ylioppilaaksi Helsingin Suomalaisesta Yhteiskoulusta vuonna 1982. Hän valmistui oikeustieteen kandidaatiksi 1988 Helsingin yliopiston oikeustieteellisestä tiedekunnasta, ja hänelle myönnettiin varatuomarin arvo vuotta myöhemmin. Ali perusti oman lakitoimiston vuonna 1990.[1] Vuonna 2015 hän aloitti Uskot-foorumin puheenjohtajana.[4] Alin toimiessa foorumin puheenjohtajana ulkoministeri Timo Soini kutsui hänet Ulkoministeriön Ihmisoikeudet ulkopolitiikassa -verkoston asiantuntijaksi.[5][1]
Presidentti Sauli Niinistö myönsi vuonna 2020 Alille Suomen leijonan I luokan ritarimerkin.[1]
Alin mukaan islamiin usein yhdistetyllä naisten huivipakolla ei ole Koraaniin pohjautuvaa uskonnollista perustaa, vaan sen käyttö pohjautuu tulkintaan. Hän pitää käytäntöä alistavana, jos alaikäinen pakotetaan pukemaan huivi. Hän myös vastustaa hijabin käytön sallimista poliiseille, koska katsoo näkyvän uskonnollisen tunnusmerkin vaarantavan poliisin puolueettomuuden eri uskoa tunnustavien osapuolten silmissä.[6]
Ali teki pyhiinvaelluksen Mekkaan vuonna 2014, yhdessä imaami Ramil Belyaevin, Haris Bedretdinin, Kadriye Bedretdinin ja Feisal Bedretdinin kanssa.[7]
Remove ads
Lähteet
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads