Bladee

ruotsalainen muusikko, lauluntekijä ja tuottaja From Wikipedia, the free encyclopedia

Bladee
Remove ads

Benjamin Reichwald[1] (s. 9. huhtikuuta 1994[2]), taiteilijanimeltään Bladee, on ruotsalainen muusikko, lauluntekijä, tuottaja, muotisuunnittelija ja Drain Gang -ryhmän jäsen.[3] Hän julkaisi debyyttialbuminsa Gluee vuonna 2014. Reichwald on saanut laajaa huomiota yhteistöistään ja live-esiintymisistään Yung Leanin kanssa. Hän toimii myös Leanin vaatemerkin Sadboys Gearin luovana johtajana.

Pikafaktoja Henkilötiedot, Muusikko ...
Remove ads

Varhainen elämä

Benjamin Reichwald syntyi 9. huhtikuuta 1994 Tukholmassa, Ruotsissa[4] ja kasvoi pääasiassa Ruotsissa, Skanstullin alueella. Siellä hän tapasi vuonna 2004 Gravity Boysin toisen tulevan jäsenen Zak Arogundaden, joka tunnetaan myös nimellä Ecco2k. He olivat luokkatovereita ja perustivat 13-vuotiaana bändin nimeltä "Krossad", mikä johti Reichwaldin kiinnostukseen musiikkiin.[5]

Lopetettuaan koulun Reichwald alkoi tuottamaan musiikkia työskennellessään samalla päiväkodissa.[6]

Remove ads

Ura

Reichwald julkaisi muutaman kappaleen vuonna 2011 käyttäen nimeä Ken Burns, mutta aloitti kunnolla musiikin julkaisun vuonna 2012. Hänestä tuli lopulta ystäviä ruotsalaisen räppärin Yung Leanin kanssa, joka oli Reichwaldin veljen ystävä. Reichwald lähetti viestin Sad Boysin jäsenelle Yung Shermanille SoundCloudissa ja pyysi tekemään yhteistyötä, mikä johti hänen oman Gravity Boys -ryhmänsä ja Leanin Sad Boys Entertainmentin yhteistyösuhteeseen. Reichwald ja Lean tekivät yhdessä kappaleen "Heal You // Bladerunner" Leanin Unknown Death 2002 mixtapelle, joka antoi näkyvyytttä Reichwaldille.[7]

Reichwald julkaisi debyytti-mixtapensa, GLUEE vuonna 2014. Mixtape oli suosittu musiikinlevitysalustalla SoundCloudissa, keräten yli kaksi miljoonaa kuuntelua. Esiintyminen Yung Leanin debyytti-mixtapella Unknown Death 2002 onnistui nostamaan Bladen underground hip hop kuuluisuuteen.[8]

Reichwaldin debyytti-albumi, Eversince, julkaistiin vuonna 2016. Albumi sai vaihtelevia arvosteluja medialta, mutta hyvän vastaanoton underground-kriitikoilta.

Vuonna 2017 Reichwald teki yhteistyötä tuotantoryhmän Working On Dying kanssa julkaistakseen toisen mixtapensa, joka nimettiin tuotantoryhmän mukaan. Seuraavana vuonna julkaistiin hänen toinen studioalbuminsa Red Light.

Heinäkuussa 2018 Reichwald ja Drain Gangin jäsen Ecco2K vastaanottivat kutsun Matthew Williamsilta esiintymään Alyx Studio's S/S 2019 -näytökseen Pariisiin.[9]

Remove ads

Diskografia

Studioalbumit

  • Eversince (2016)
  • AvP (2016) (mukana Thaiboy Digital)
  • Red Light (2018)
  • EXETER (2020)
  • 333 (2020)
  • Good Luck (2020) (mukana Mechatok)
  • The Fool (2021)
  • Crest (2022) (mukana Ecco2k)
  • Spiderr (2022)
  • Psykos (2024) (mukana Yung Lean)
  • Cold Visions (2024)

Mixtapet

  • Gluee (2014)
  • Working on Dying (2017)
  • Icedancer (2018)

EP:t

  • rip bladee (2016)
  • Sunset in Silver City (2018)
  • Plastic Surgery (2018)
  • Exile (2018)
  • Vanilla Sky (2019)
  • Requiem (2023)
  • Ste The Beautiful Martyr 1st Attempt (2025)
  • Evil World (2025) (mukana Yung Lean)


Singlet

  • Dragonfly (2014)
  • Into Dust (2014)
  • Who Goes There (2016)
  • Destroy Me (2017)
  • Gotham City (2017) (mukana Yung Lean)
  • Decay (2018)
  • Sesame Street (2018)
  • I Chose to Be This Way (2018) (mukana 16yrold)
  • Red Velvet (2019) (mukana Yung Lean)
  • Trash Star (2019)
  • All I Want (2019) (mukana Mechatok)
  • Apple (2019)
  • Girls just want to have fun (2020) (mukana Ecco2k)
  • Undergone (2020) (mukana Ssaliva)
  • Drama (2020) (mukana Mechatok)
  • God (2020) (mukana Mechatok)
  • Rainbow (2020) (mukana Mechatok)
  • Amygdala (2022) (mukana Ecco2k)
  • DRAIN STORY (2022)
  • TL;DR (2024) (mukana Ecco2k, Thaiboy Digital)
  • Inferno (2025) (mukana Yung Lean)
  • Ingen hör (2025)

Musiikkivideot

  • BLEACH (2013)
  • Carwash (2014)
  • Unreal (2014)
  • BLOOD RAIN (2014)
  • Into Dust (2014)
  • reborn (2014)
  • Butterfly (2015)
  • Psycho (2015)
  • Like a Virgin (2016)
  • Who Goes There (2016)
  • Sugar (2016)
  • Still in Search of Sunshine (2016)
  • Gotham City (2017)
  • Scarecrows (2017)
  • Dumpster Baby (2017)
  • Cinderella (2018)
  • Gatekeeper (2018)
  • Lordship (2018)
  • Decay (2018)
  • For You (2018)
  • Nike Just Do It (2018)
  • College boy (2018)
  • Obedient (2018)
  • Smile (2018)
  • Red Velvet (2019)
  • Trash Star (2019)
  • Be Nice To Me (2019)
  • Apple (2019)
  • TopMan (2019)
  • Acid Rain (2019)
  • Victim (2019)
  • The Void (2019)
  • undergone (ssaliva) (2020)
  • LOVESTORY (2020)
  • EVERY MOMENT SPECIAL (2020)
  • Only One (2020)
  • Valerie (2020)
  • Reality Surf (2020)
  • Drama (2020)
  • (MEAN GIRLS) HERO OF MY STORY 3STYLE3 (2020)
  • God (2020)
  • Sun (2021)
  • The Fool Intro (2021)
  • I Think... (2021)
  • egobaby (2021)
  • Trendy (2021)
  • Amygdala (2022)
  • DRAIN STORY (2022)
  • ICARUS 3REESTYLE (2022)
  • She's Always Dancing (2022)
  • Bullets (2023)
  • Obsessed with Death (2023)
  • TL;DR (2024)
  • PARANOIA INTRO (2024)
  • RED CROSS (2024)
  • OTHERSIDE (2024)
  • FALSE (2024)
  • SAD MEAL (2024)
  • LUCKY LUKE (2024)
  • I DONT LIKE PEOPLE (STUDIO PERFORMANCE) (2024)
  • KING NOTHINGG (2024)
  • One In A Million (2025)
  • Inferno (2025)
  • Advent (2025)

Vierailevana artistina

Lisätietoja Artisti, Kappale ...
Remove ads

Lähteet

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads