Citizen Cohn

From Wikipedia, the free encyclopedia

Citizen Cohn
Remove ads

Citizen Cohn (tv-esityksessä Kansalainen Cohn) on Frank Piersonin ohjaama yhdysvaltalainen draamaelokuva vuodelta 1992. Tosipohjainen televisioelokuva kertoo lakimies Roy Cohnista (James Woods), joka toimi Yhdysvaltojen senaattori Joseph McCarthyn (Joe Don Baker) pääneuvonantajana toisen punapelon aikana 1950-luvulla. Liberaalin juutalaisperheen kasvatista ja homoseksuaalisuutensa peittäneestä Cohnista tuli kaksinaismoralistinen kommunisteja, juutalaisia ja homoja jahtaava hallituksen kätyri ja Ethel ja Julius Rosenbergin oikeudenkäynnin syyttäjä. David Franzonin käsikirjoitus perustuu Nicholas von Hoffmanin bestseller-kirjaan. Tarinan kehyskertomus näyttää Cohnin 1980-luvun keskivaiheilla asianajo-oikeutensa menettäneenä, aidsin riuduttamana, hourailevana vuodepotilaana, joka yhä jaksaa alistaa häntä hoitavia ihmisiä. Lapsuusjaksot pohjustavat Cohnin luonteen kehittymistä.[1]

Pikafaktoja Valmistustiedot, Aiheesta muualla ...

Todettuaan Cohnin kuolleeksi sairaalan mieslääkäri sanoo: ”Lopultakin hän teki jotakin inhimillistä.”

Remove ads

Rooleissa

 James Woods  Roy Marcus Cohn 
 Joe Don Baker  senaattori McCarthy 
 Joseph Bologna  Walter Winchell 
 Ed Flanders  Joseph N Welch 
 Frederic Forrest  Dashiell Hammett 
 Lee Grant  Dora Cohn 
 Pat Hingle  J. Edgar Hoover 
 John McMartin  vanhempi lääkäri 
 Josef Sommer  Albert Cohn 
 Daniel Benzali  Francis Joseph Cardinal Spellman 
 Tovah Feldshuh  Iva Schlesinger 
 John Finn  senaattori Charles Potter 
 Frances Foster  ensimmäinen Annie Lee Moss 
 Allen Garfield  Abe Feller 
 David Marshall Grant  Robert F. Kennedy 
Remove ads

Vastaanotto

Citizen Cohn voitti kolme Emmy-palkintoa (roolituksesta, leikkauksesta ja maskeerauksesta) ja oli ehdolla yhdeksässä muussakin kategoriassa. Golden Globe -ehdokkuudet tulivat parhaan televisioelokuvan ja parhaan tv-miespääosan sarjoissa.[2]

Video-oppaassa vuodelta 1994 Bello Romano antoi elokuvalle neljä tähteä viidestä ja piti sitä hallittuna televisioelokuvana, jossa Woods tekee vakuuttavan roolityön.[1]

Remove ads

Lähteet

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads